Ajatuksia arjessa

Meillä on tuhansia ja tuhansia ajatuksia päivittäin mielessämme. Harvoin niitä tulee kirjanneeksi ylös. En ajatellut väsyttää niillä kaikilla teitä nytkään.Tässä siis joitakin lähiaikojen aatoksia. 

 
Olen nukkunut pari yötä huonosti. Diagnoosi kuuhullu. Vanhin tytär ja anoppi liittyvät joukkoon. Mies kuorsaa yönsä tyytyväsenä oli kuu tai ei. 

Valmistamme koko perheen sunnuntai brunssin. Tämä on säännöllisen työn parhaita puolia. Kaipaan kuitenkin arkivapaita ja viikottaisia pikavisiittejä uusissa kaupungeissa maailmalla. Kaikkea ei kai voi saada. 

Keskustelemme brunssilla perheen kanssa, että minne haluaisit matkustaa juuri nyt? 
Yhteistä kohdetta ei löydy, yksi matkaisi hevosten perässä, muutama aaltojen ja kolmas kaipaisi alppimaisemiin yksi kai realistisesti ei mihinkään. Ollaan kotona. Töihin pitäisi ilmoittaa milloin haluan lomani. En tiedä. 

Aamulla lietson henkeä ylle: "tästä tulee hyvä päivä". Mies toteaa lakonisesti, että kyllä huomaa, että sinulla on tänään ratsastus. Tyttärien mielestä olen ärsyttävän positiivinen. 
Katselen tunnin esteratsastusta talilla ja vien anopin puutarhalle. Saan kynttilän kiitokseksi. 

Tykkään työstäni, mutta pitääkö siellä käydä niin monta päivää viikossa? Vähempikin riittäisi, kolme neljä päivää viikossa töitä ja muut vapaata. Elämä on liian lyhyt käytettäväksi työntekoon. 

Eilen aloitin aamun ratsastustunnilla. Ylitin muutamia esteitä ja siinä samalla itseni. Olin onnellinen. 

Selaan työpaikkoja maailmalla, päädyn hevosfarmeille. 
 

 

Ostin kissalle joulukalenterin samalla reissulla, kun hankimme nuorimmalle uudet chapsit hevostarvikeliikkeestä. Aamulla löydän kalenterin mystisesti keittiön lattialta nurinpäin. Takakannessa on teräviä reikiä. Taisi olla sekundaa koko kalenteri. Hymyillyttää. 

 

Isänpäivälahja odottaa sohvapöydällä. Ei kuulemma tavata isänpäivänä. Eivät jaksa ajella tänne eikä mekään kuulemma sinne. En muista milloin olemme tavanneet viimeksi. Ovathan tavanneet kissapoikaa syyskuussa. Hyvä niin. 

 

Vaatteeni katoavat. Vanhin tytär kulkee untuvatakissani, poikani on ottanut lenkkarini käyttöönsä, nuorin pukeutuu takkiini ja pipooni. Yhdet lenkkarini saattavat olla kuulemma tallin ylisellä. Ostan itselleni uuden pipon. Asetan sen takaraivolle keikkumaan. Näytän hassulta, mutta se on kuulemma hyvä juuri noin. 

 

Arki-iltaisin poltan takkaa. Se on hyvä keino saada seuraa. Aina tulee joku viereen, ellei lapset tai mies niin ainakin kissa. Kynttilöitä palaa kaikkialla, muuten syksystä ei selviä. 

Hankin kauniita teepaketteja ja keitän iltaisin teetä. Kääriydyn untuvapeittoon ja villasukkiin. Vanhan talon lattiat ovat kylmät. 

Luen johtajuus kirjaa, katselen tanskalaista poliisisarjaa Dicte ja kuuntelen positiivisen psykologian podcastejä "positiv psykologi med Benjamin och Emelie". 

 

Hankin heijastimia ja kiinnittelen niitä salaa lasten reppuihin. Halpa henkivakuutus. 

Kelloja siirretään. Kuka hemmetin aamuvirkku tämänkin on keksinyt? Pimeys on iltaisin uuvuttavaa ilman tätä kellojen vääntelyäkin. En kannata. 

 

Kutsuimme anopin eilen pyhäinpäivän illalliselle. Söimme aasialaista ruokaa, kuuntelimme tarinoita mieheni lapsuudesta, joimme viiniä ja pelasimme Aliasta. 

Jäi hyvä maku suuhun.  

 

Mies toi kimpun kauniita ruusuja; valkoisia, keltaisia, oransseja ja tummanpunaisia. Kuulemma väriä elämään. Kimppu jäi ruokapöydälle ilahduttamaan. Tummanpunaiset ruusut siirtyivät sohvapöydälle. Hassu minä. 

Viikolla nauroin tälle seinätaululle: 

1. Going to bed early

2. Not leaving my house

3. Not going to a party

My childhood punishments have become my adult goals. 

Nyt menen leipomaan iltapäivä kahvin kanssa jotakin hyvää ja sitten lähden illan ratsastustunnille. 

Rauhallista pyhää ja valoa uuteen viikkoon!  

 

 

 

 

Viikonlopusta viikonloppuun eli tapahtui viikolla

Hei pitkästä aikaa, 

Mieheni on ollut Toscanan matkamme jälkeeen viikot työmatkalla Euroopassa ja minä olen pyöritellyt yh-äitinä tätä kolmen teinin taloutta. Eipä siinä paljon jää työni, työmatkojen, tuskaisten ruokakauppareissujen, harrastekuskina toimimisen (lue sivutyönä taksiespoona toimiminen), ruuan laittamisen, siivoamisen, pyykkihuollon ja omien harrastusten jälkeen aikaa ja / tai energiaa tänne kirjoitella. 

Toinen ongelma on tietokoneeni, vanha Mac on alkanut yskiä, että käynnistyslevy on täynnä. Tämä tarkoittaa usean tunnin painiskelua, ennen kuin saan kuvat ladattua puhelimelta tai kamerasta koneelle, jotta voisin niitä täällä käyttää. Erilaiset IT-ongelmat on mun inhokkitekemistä. 

Eräs asia on se, että olen hetkittäin taas pysähtynyt miettimään miksi me teemme niitä asioita mitä me teemme. Tämä blogin kirjoittaminen nyt on yksi asia, josta en aio stressiä itselleni rakentaa. Jos tuntuu siltä, että muut asiat ovat tärkeämpiä tai kiinnostavampia juuri sillä hetkellä niin tämä ja moni muu asia saa jäädä. Elämähän on jatkuvaa valintojen tekemistä. Valintoja siitä, että mihin me aikamme käytämme. 

Ajankäytömme tulisi vastata arvojamme. Juuri nyt ei omassa elämässäni niin ole. 

Onneksi miehen kotiinpaluun viikonlopuksi huomaa muustakin, kuin lisääntyneistä tavarapinoista ja -kasoista. Onhan Hollannin suuri vientituote kukat, joten tuliaiset olivat sen mukaisia. 

Lauantai aamuna kävimme vanhimman tyttäreni kanssa Tapiolassa. Yritimme löytää hänelle kevytuntuvatakkia, koska hän on ottanut haltuunsa minun takin. Yrityksistä huolimatta ei takkia löytynyt, eikä edes vaihtoehto b eli minä hankkisin itselleni uuden takin onnistunut, joten päädyimme kahville. Löysin kuitenkin itselleni uuden pipon, kun edellisen suosikkipiponi on ottanut nuorimmainen käyttöönsä. 

Viime viikonloppuna olimme kutsuneet ystävämme meille kylään. Tämä pariskunta on yksi meidän rakkaimmista ystävistämme, olemmehan kasvaneet heidän kanssaan vanhemmiksi yhdessä. Heitä on aina yhtä ihana nähdä. Jouluna he muuttavat Sveitsiin miehen työn perässä. Kylämatka siis hieman pitenee. 

Sunnuntaina aloitimme aamun vanhimman tyttären syntymäpäivä onnitteluilla. Kissapoika oli tietysti onnittelemassa aivan etunenässä, kun kannoimme aamiaista sankarille sänkyyn. Poikani oli Tukholmassa purjehduskisoissa. 

Muuten sunnuntai kului taas hevostallilla; nuorimman tyttären kouluratsastuskisat ja oma ratsastustunti. Tytär sijoittui kolmanneksi ja omakin tunti sujui hyvin. 

 

Töissä on ollut poikkeuksellisen kiireistä, koska käynnissä on ollut rekrytointi, jonka vetäminen on vastuullani. Onneksi sentään yhtenä päivänä ehdimme työkaverini kanssa tyttöjen lounaalle (lue sushille). 

 

 Sateisen viikon illat vietimme takan ääressä kotona ja iltaisin yritin rauhoittua lukemalla sängyssä. 

Viikolla kävin tennisvalmennuksessani ja perjantaina starategiapäivämme jälkeen tein pitkän lenkin luonnossa. 

Eilen kävin aamulla kahvilla Granissa ihanan vanhan kolleegani kanssa, halusin kuulla hänen kokemuksiaan uudesta työpaikastaan. Tullessani kotiin kukkakimpun kanssa odotti tämä tyyppi minua jo ovella. 

Illalla kävimme erään ystäväpariskuntamme kanssa syömässä Shelterissa Katajanokalla. 
Olipa hauska ilta! 

Tänään vuorossa illalla taas oma ratsastustunti ja päivä on sujunut pihassa pensaita leikatessa. 

 

Hyvää alkavaa viikkoa! 

 








 

Terveisiä Toscanasta

 
Matkasimme pidennetyksi viikonlopuksi Toscanaan syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Halusin olla merkkipäivänäni Matkoilla. Olemme matkailleet Italiassa aiemmin Rivieralla, Roomassa, Gardajärvellä ja Italian alpeilla, mutta Toscanaan tutustuminen oli aina jäänyt. Tällä kertaa suuntasimme siis Roomasta autolla Firenzen lähelle Artiminon kylään. Matkalla pysähdyimme Sienassa. 

 

Asuimme Artimino nimisessä pienessä kylässä, joka sijaitsee 300 metriä Firenzen yläpuolella noin 20 km Firenzestä. Talomme nimi oli Paggeria Medicea. Matkan olin järjestänyt yllätyksenä perheellemme. Matkalla lentokentälle he vielä arvailivat, että mihin mahdamme olla matkalla.

Talomme sijaitsi keskellä kaunista oliivilehtoa. 

Auringon laskiessa mailleen kuului vain heinäsirkkojen äänet ja alhaalla laaksossa loistivat Firenzen kaupungin valot.

 

Oliivilehdot vaihtuivat välillä viiniviljelmiksi. 

 

 

Näimme paljon täydellisiä viiinirypäleterttuja, mutta kuvana tämä on mielestäni mielenkiintoisempi. Matkamme ei kaikilta osin ollut täydellinen eikä se takuulla mennyt suunnitelmien mukaan, mutta fatalistina haluan uskoa, että ikimuistoisuudessaan se opetti meille paljon tulevaisuutta ajatellen. Ehkä epätäydellisyys tekee niin kuvasta kuin elämästä mielenkiintoista. Opimme ainakin, että mikään ei ole pysyvää ja milloin tahansa kaikki voi muuttua. Tärkeää on elää hetkessä, tässä ja nyt. 

 

Tällä lomalla pelasimme tennistä, fillaroimme ja tietysti uimme joka päivä. 

 

 Kotiterassilla söimme lounasta. 

 

 

 

 

Nautinnollista oli syödä aamiaista hotellin terassilla. 

 

 

Onneksi me emme koskaan elämässä tiedä mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Ikä on tuonut tulleessaan rauhaa ja kykyä nauttia elämästä tässä ja nyt -olen vähitellen oppinut elämään hetkessä! Olen oppinut ymmärtämään elämän ainutkertaisuuden ja hetkien merkityksen.  

 

 

 

 

Merkkipäiväni sujui täysin erilaisissa merkeissä, kuin olisi ikinä osannut ajatella. Ehkä elämä halusi opettaa meille kaikille uusia asioita ja viitoittaa tulevaa. 

 

Kepein askelin kohti seuraavaa etappia. 

 

 

Onnellista viikonloppua!