Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Tapahtui tällä viikolla

Nauttiessani terassilla maanantaina aamiaista aloin kuunnella, kun käki kukkui. Tästä innostuneena kaivoin esiin Kotimaan linnut kirjan. Opin, että käki pesii muiden lintujen pesiin. Sen poikaset kuoriutuvat hieman nopeammin kuin kasvattajalajin poikaset. Ensimmäisenä elinpäivänään se punnertaa isännän munat tai jo kuoriutuneet poikaset pesänreunan yli. Aika röyhkeä tyyppi vai mitä? 


Lintuteemasta innostuneena päivän urheiluni oli fillarointia. Fillaroin mm. Suomenojan kosteikolle, jota vaaditaan kohdeltavan kuin Natura-aluetta. Ilma oli hieman utuinen ja lintuja lenteli päälläni kuin Hitchcockin Linnut -leffassa konsanaan. Muita lintutarkkailijoita ei paikalla näkynyt.  Aika aavemainen tunnelma.

Kummallista kyllä, kun minusta oli päivässä tullut todellinen "lintubongari", niin palokärki ilmestyi vielä illalla terassin reunalle. Tämä palokärki on muuten uros, koska sillä on punainen päälaki. Naaraspuoleisella tuo punainen on niskassa. Tämänkin opin samasta kirjasta.

 
Tiistaina päivä alkoi tehokkaasti hammaslääkärikäynnillä. Pienenä tyttönä kuvittelin aina, että minusta tulee isona hammaslääkäri. Kouluhammaslääkärille olin varmasti suuri riesa, sillä kävin siellä monesti ihan vapaaehtoisesti esim. välitunneilla, vain nähdäkseni miten hammaslääkärin työ sujuu. 
Tänä päivänäkään en pidä hammaslääkärissä käyntiä sen pahempana kuin kampaajalla käyntiä, jota muuten inhoan, mukavasta kampaajastani huolimatta. 


Lounastreffit olin sopinut rakkkaan ystävättäreni kanssa Teatterin terassille. Nähdesämme toisemme aloimme molemmat nauramaan, sillä olimme pukeutuneet molemmat aivan samalla tavalla, vaikka emme olleet nähneet toisiamme muutamaan kuukauteen. Sellaista se ystävien kanssa on, ajatukset kulkevat samaan tahtiin, vaikka ei joka päivä ehtisikään tavata. Tämä huomio koskee kaikkea muutakin kuin vaatetusta. 


Kävin aikoinani kuvaamataidon lukion. Olin saanut kutsun WeeGee talon Galleria Aarniaan erään silloisen luokkatoverini taidenäyttelyn avajaisiin. Menimme illalla erään ystäväni (hänkin siltä luokalta) ja tyttäreni kanssa näyttelyn avajaisiin. Taulut olivat mielestäni upeita!
Olen todella ylpeä siitä, että minulla on näin taitava luokkatoveri! 
Voisin erittäin mielelläni ottaa yhden suuren taulun niistä olohuoneemme seinälle! 
Samalla iski hirveä tarve alkaa itse maalaamaan. Voi kun olisi aikaa siihenkin! 

Keskiviikon sadepäivästä kirjoittelin täällä jo aiemmin. 


Torstai alkoi taas rivakalla juoksulenkillä tihkusateessa. 


Ilta kului koululla vanhempienkokouksessa ja poikani luokan loistavassa teatteriesityksessä. He esittivät Z. Topeliuksen Adalmiinan Helmen. Poikani oli kuningas ja esitti roolinsa hyvin. 


Loppuviikko on minulla ollut aika työpainotteinen. Muu perhe on ollut Lahdessa optimistijolla kisoissa. Eilen puin ensimmäisen kerran shortsit jalkaan ja oli ihan kuuma. Saattoi tietysti johtua siitä, että olin hikipäässä pessyt ikkunoita viimeiset kaksi tuntia. 

Käytyäni fillarilla lenkillä ja pestyäni ikkunat huomasin, että shampoo on loppunut. Mietin, että kävisin suihkussa, vaihtaisin siistit vaatteet ja lähtisin sitten shampoota ostamaan kaupasta. Yllätin jopa itseni sillä, että naureskelin itsekseni, että elämässä pitää olla jännitystä... lähdin hikisissä treenikamoissa kauppaan tukka sekaisin, silläkin uhalla, että törmäisin johonkin tuttuun, jota en ole aikoihin nähnyt. Riskinotto kannatti, sillä en törmännyt tuttuihin ;-)   

Kiva viikko kaiken kaikkiaan! Huomiseksi olen muuten tilannut aurinkoisen sään, joten kivaa viikkoa kaikille!




 
 



 

6 kommenttia:

  1. Ihania tapahtumia ollut sinulla viikon varrella. Asun itse melko lähellä tuota Suomenojan kosteikkoa ja olen käynyt siellä myös kuvaamassa jonkin verran, kiva paikka. Keski kesällä siellä näkee perhosia ja erityisen paljon neitoperhosia. Mukavaa viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, täytynee käydä kesällä uudelleen. Mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  2. Sullahan on ollut paljon kivoja tapahtumia viime viikolla :) Mä aloin lukemaan viikko sitten siskolta saamaani luontokirjaa ja se osoittautui todella mielenkiintoiseksi. Yritän tässä opetella tunnistamaan uusia lintulajeja ja siinä onkin mulle haastetta ;) Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnon tarkkailu ja eläinten tunnistaminen on mielenkiintoista hommaa. Olen myöskin ihan vasta-alkaja tuossa lintujen tunnistamisessa.

      Poista
  3. Itse en ole käynyt tuolla Suomenojan kosteikolla, mutta molemmat tytöt suuntasivat sinne koulun puitteissa nyt keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut myöskään käynyt ko. alueella koskaan aikaisemmin. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka!

      Poista