Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

torstai 22. kesäkuuta 2017

No mutta hei palataan!

Mietimme eräänä iltana mieheni kanssa, että miksi meillä on joukko ystäviä, joita emme saa aikaiseksi kutsua kylään tai tavata jossakin muualla. Koemme, että haluaisimme pitää heihin yhteyttä, mutta kuukaudesta toiseen mietimme, että ei tänä viikonloppuna, koska sitä ja koska tätä. 




Tapasin viime viikolla kaupassa yhden ko. ryhmään kuuluvan perheen rouvan. Puhuimme, että pitäisi nyt kyllä tavata. Juhannuksen hänen miehensä on lentämässä, joten silloin ei onnistu. Tänä kesänä kyllä tavataan, mennään vaikka fillareilla Nokkalan Majakkaan lasilliselle tai Pavenille syömään. Joo, näin tehdään. 
No, mutta hei palataan!  


Samaan sarjaan kuuluu muutama ihana vanha naapurimme. Nautimme yhdenkin mahtavan vanhemman pariskunnan seurasta suunnattomasti ja kaksi muutakin perhettä olisi huippua nähdä. 

Sitten on se aktiivinen töölöläisperhe, jotka myös olivat entisiä naapureitamme jo sitä edellisessä asuinpaikassamme. He joiden kanssa on seilattu saaristosaa ja hiihdetty alpeilla. Onneksi heitä voisi tavata jopa Hangossa. 

Sitten on se purjehtijaperhe jonka upeassa saaressa olemme olleet muutamana kesänä peräkkäin ja joiden kanssa pidimme hauskaa viime kesän rapujuhlissa. Taitaa kutsut heille harventua kanssa vähitellen. Pitäisi heidätkin kutsua meille.

Se upea pariskunta, jonka nainen on kuin sisko minulle ja jonka miehen huumori on viiltävän mustaa. 

Puhumattakaan siitä perheestä, jonka luona olemme monena juhannuksena viettäneet aikaa ja jota tapaamme vilaukselta lähes päivittäin. Mietittiin taas yhteistä juhannusta, mutta taidamme molemmat perheet olla vähän huonoja lyömään lukkoon asioita kovasti etukäteen. Eihän sitä tiedä millainen migreeni juuri sinä päivänä sattuu olemaan tai miten väsynyt sitä on, puhumattakaan tästä kotimaan säästä. Ja mitähän se Mikkokin?  
No, mutta palataan! 



Onneksi meillä sentään on yksi ystäväperhe joka tuntee meidät niin hyvin, että tulevat välillä kylään pyytämättä ja yllättäinkin, aina kuitenkin shampanjapullo kainalossa. Hyvä niin! 

Välillä sitä vaan miettii, että millainen meidän tulevaisuus / vanhuus on jos emme jaksa koskaan tavata ystäviämme. Taidamme olla aika yksinäisiä tulevaisuudessa. Siitäkö se vanhusten paljon puhuttu yksinäisyys johtuu? Tai miltä mahtaisi tuntua sen jälkeen, jos tänä kesänä tapaisimme kaikki nämä ajatuksissamme pyörivät "pitäisi heitäkin tavata" -ystävämme? Olisikohan sitä tyytyväinen itseensä ja virkistynyt ystävien seurasta.   

Tällaisissa aatoksissa täällä sireeni pensaan alla näin juhannuksen aatonaattona. Jos sitä vaikka aloittaisi siitä, että laittaisi pesukoneeseen tuon sateessa vettyneen pöytäliinan. 

P.S: Hankin täksi kesäksi ainoastaan yhden uuden kesävaatteen ja se on tämä kuvissa näkyvä Didriksonin sadetakki. Nappivalinta tämän kesän säähän näköjään! 


Juhannuksen suunnitelmat siis hyvinkin auki, tiedä vaikka pakenisimme vielä veneelle. 
No, mutta hei palataan! 

Tai sitten vain laitamme ovet lukkoon, saunan päälle, pulahdamme uimaan ja sytytetään kynttilät palamaan, istahdamme sohvan nurkkaan villasukat jalassa ja kirja kädessä. Meillähän on kotona aina vähän kuin mökillä :-)

Hyvää juhannusta, olipa se sitten mitä tahansa! 

 


tiistai 20. kesäkuuta 2017

Ei kissanristiäiset, mutta jotain sinne päin

Ensinnäkin varoitus kaikille, jotka eivät jaksa olla kiinnostuneita hevostädin jutuista. Tässä seuraa taas sellainen. 

Tallimme Ärla (shetlanninponi tamma) tapasi viime kesänä laitumella hurmuri (Kaurialan Kille) shetlanninponin. Tallillemme on odotettu syntyväksi siis pientä uutta karvaturpaa. 

Sellainen pieni tamma syntyi 24.5. ja nimijuhlat vietettiin aurinkoisessa säässä 4.6.2017.  
Tarjolla oli tietysti asiaankuuluvasti kahvit ja mansikkaleivokset. Isäkin oli päässyt paikalle juhlatilaisuuteen, mutta täti oli liian innokas ja joutui seuraamaan juhlaa tallin puolelta. 
Arvatkaa olinko minä paikalla? 

Eilen sadekuuron jälkeen tyttäreni kuvasi tätä pientä karvaturpaa äitinsä kanssa tarhassa. 
Voi se on niin syötävä! 


Kun äidin säkäkorkeus on alle 110cm, niin osaatte varmasti kuvitella miltä tämä pieni näyttää, kun kokoa on tuskin kultaisennoutajan verran. 




Maailman suloisin Soukanpohjan Kipinä. Nimi on kuulemma annettu luonteen mukaan. Siellä se eilenkin aika tulisesti kirmasi laukkaa. Ei ilmeisesti mikään nyhverö ;-) 

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Välillä on hyvä pysähtyä miettimään ja poiketa rutiineista

Nykyisin työni on normaalisti ma-pe rytmillä. Nautin vapaista viikonlopuista, mutta täytyy myöntää, että toisinaan kaipaan arkivapaita ja rutiinittomuutta. 

Otin toukokuun lopulla yhden perjantain vapaaksi töistä, vain poiketakseni rutiineista ja tavatakseni ystävääni. Vietyäni lapset kouluun suuntasin Ekbergille ystäväni kanssa aamiaiselle. Ilma oli kaunis ja aamiaisen jälkeen päätimme kävellä rannan suuntaan ja samalla vaihtaa kuulumisia. 


Kaivopuistossa muistimme, että meillä on myös kamerat matkassa mukana, innokkaita kuvaajia kun olemme. Ongelmaksi muodustui vain se, että meistä kumpikaan ei ole tottunut (lue halukas) olemaan kuvissa vaan mielummin piiloudumme linssin toiselle puolelle. 
Hetken toisiamme kuviin taivuteltuamme oli meillä oikeastaan aika hauskaa. Alkoihan siinä hieman naurattamaan kun kaksi keski-ikäistä äiti-ihmistä pomppii kiviltä alas kerta toisensa jälkeen innoissaan ja toinen kuvaa tapahtumaa. Lopulta en osaa enää sanoa oliko hauskempaa kuvaajalla vai kuvattavalla. Ainakin molemmat totesimme, että omista perheistämme ei olisi löytynyt yhtä pitkäjänteisiä kuvaajia -ei ainakaan herrasväestä. 


  
Pakko vielä laittaa tähän väliin toimituksen kommentti vyöstäni. Olin aamulla kuumeisesti etsinyt ohutta mustaa vyötäni kotona, tuloksetta. Kiireessä olin sitten laittanut täysin epäsopivan punaisen vyön, ajatuksena, että eihän se mihinkään näy. Siinä vaiheessa en osannut kuvitella vielä tekeväni hyppyjä Kaivarissa, hih. 

Koska sää oli niin kaunis ja kävelyhaluja ja juttua tuntui riittävän kävelimme vielä Löylyyn kahville. 


Välillä on hyvä pysähtyä miettimään, että mikä maailmassa on minulle oikeasti tärkeätä. Sitten on hyvä arvioida sisältyykö näitä asioita elämään vai täyttyykö päivät jostakin aivan muusta? Itselleni nämä "hömpötyspäivät" ystävien kanssa ovat kullanarvoisia. Arvolistani kärjessä ovat terveyden lisäksi perhe ja ystävät sekä harrastukset joilla lataan akkujani.


Pohjimmiltani olen hyvin levoton sielu ja huomaan, että muutun apaattiseksi, jos elämäni noudattaa liiaksi rutiineja. Siksi minulle on todella tärkeätä poiketa rutiineista, olipa sitten kyseessä ystävän tapaaminen viikolla, hyppiminen kalliolta, totutusta ajoreitistä poikkeaminen, uusi ruokakauppa tai matka tuntemattomaan maankolkkaan. Rutiineista poikkeaminen piristää aivan suunnattomasti. 

Kiitos ystävä rakas taas tästä huikeasta päivästä! Seuravaa kertaa jo odotellessa.

Ystäväni kirjoitti myös blogiinsa tästä päivästä ja sen tarinan voit lukea täältä: 
 

 


 




lauantai 17. kesäkuuta 2017

Tapahtui viime viikolla

Suurin osa elämästäni on mennyt ilman varsinaista lounastaukoa. Kun on syöty milloin on ehditty ja missä on sattunut ja mitä käteen on tarttunut niin osaa arvostaa nykyisen työni oikeita lounastaukoja. Toistaiseksi en ole kokenut pahaa maanantai ahdistustakaan, vaikka täytyy rehellisyyden nimissä myöntää, että onhan perjantai mukavampi kuin maanantai :-)

Tapaan työssäni paljon ihmisiä, mutta istun myös koneen ääressä ahertaen. 

Torstain tennis valmennustuntini on kesätauolla. Otimme tenniskavereidemme kanssa tiistaille vaikiovuoron ulkokentälle, kuten viime kesänäkin. Olimme tiistaina pelaamassa kälyni kanssa kaksin. 

Torstaina olimme varanneet pienryhmä ratsastuksen aiheena maapuomit. Minä sain tunnille hevosen, joka oli minulle aivan uusi tuttavuus, mutta ihana sellainen. 


Tunnista tuli yksi parhaista ever. Aloitimme hyvin rauhallisesti, mutta lopputunnista vauhtiakin oli ihan reippaasti ja sekä hevoset että me ratsastajat olimme aivan innoissamme.  Ratsastusopettajani sanoin: "kaikissa meissä asuu pieni estehyppääjä, mutta toisilla sen esiin tuleminen vie kauemman aikaa".


Perjantaina työviikon päätteksi olin lasilliseni ansainnut. 


Lauantaina olin varannut erään ratsastuskaverini kanssa yksityistunnin -aiheena istunta. 
Saimme molemmat ratsastaa vuorotellen liinassa. Olipa opettavainen kokemus. 
Tämä kuva on loppukäynneistä. 


 Iltapäivällä anoppini tuli meille syömään. Grillailimme kalaa ja jälkkäriksi olin leiponut
Brita-kakun. 


Sunnuntaina päätimme purjehtia mieheni kanssa katsomaan vanhimman tyttäreni Laser-kisoja. Tämä olikin kylmän alkukesän vuoksi kesän ensimmäinen purjehdus veneellämme.



Kuten yleensäkin Suomessa purjehtiessa, olin ottanut varoiksi mukaan villapaidan, kevytuntuvatakin, purjehdustakin, verkkarihousut, purjehdushousut villasukat sekä pipon ja hanskat. Ennen kotisatamaan saapumista oli minulla nämä kaikki vaatteet päällä ja kiittelin itseäni siitä, että varavaatetta oli matkassa mukana. 


Lämmöt sain päälle vasta illan ratsastustunnillani täysveriristeytyksellä puomeja ratsastaen. Ratsastusmielessä aivan loistoviikko, kun sain ratsastaa kolmena päivänä. Mielelläni tekin näin joka viikko, jos tuo kukkaro antaisi myöden :-)  
Että sellainen viikko viime viikolla ja huomennahan on tämäkin viikko jo taas takanapäin. Mihin tämä aika rientää? 
Hyvää viikonloppua!