Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

maanantai 16. syyskuuta 2013

Maanantaina aamukahvilla

Yksi elämän suuria nautintoja on juoda aamukahvia kiireettömästi. Erityisen nautinnollista se on maanantai aamuna. Rehellisyyden nimissä myönnettäköön, että heitin aamulla ensin kasan lapsia kouluun ja palasin sitten kotiin kiireettömälle aamukahvilleni. 




Aamun kun aloittaa terveellisellä müslillä voi toisen kupillisen kahvia nauttia täyteläisen mutakakun kanssa. Maanantai aamuna on aihetta juhlaan, because I can! 












 

Vapaapäivä jatkui tästä juoksulenkillä ja inspiroivan kirjani lukemisella. Illan vietimme pursiseuramme saaressa purjehdusvanhempien illanistujaisissa. Tutustuin muutamaan uuteen mukavaan optivanhempaan. Saaresta saavuimme kotiin pimeässä ja syksyisessä myrskysäässä. Voi miten tunnelmallisia pimeät myrskyiset illat ovatkaan! 

Yksi ihmisten onnellisuutta lisäävä seikka on kiitollisuus. Yritän monesti illalla miettiä päivän varrellla tapahtuneita asioita, jotka ovat tuottaneet minulle iloa ja onnellisuutta, joista olen kiitollinen. Yllä niitä on lueteltu tästä päivästä jo aika monta. Listaan voisin lisätä vielä nuorimman tyttäreni upean  luonnontieteen kokeen, josta hän oli saanut täydet pisteet ja johon opettaja oli kirjoittanut kommentin fantastinen! Mukava juttutuokio oli myös kävely vanhimman tyttäreni kanssa yhdessä bussipysäkiltä kotiin, jonne kävelin häntä vastaan. 

Onnellista tiistaita kaikille! 
  

10 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että jaksat/te lukea ja kommentoida! Ihana idea tuo lappujuttu! Se tuo varmasti paljon hyvää mieltä, kun pääset palaaman niihin kivoihin hetkiin lappujen avulla!

      Poista
  2. Kaunis arki. Ihana tuokio. Hyvä päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on arki, hetket, tuokiot ja päivät siitähän se elämä koostuu!

      Poista
  3. Kiva postaus, ja ihan asiaa tuo muistutus kiitollisuudesta... tässä istun tiistai-iltaa, ja voisinpa luetella muutaman kiitosjutun ihan tässä käden käänteessä, kun ympärilleen katselee;) Varsinaisen kiitollisuustulvan saisi rauhallinen aamukahvihetki hiljaisessa talossa, mutta sellaisesta vain haaveillaan tässä vaiheessa. One day, one day;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän aina muistutella itseäni tuosta kiitollisuudesta, jos se meinaa unohtua. Eräs psykologiystäväni sanoi kerran, että helpoin tapa lisätä omaa onnellisuuttaan on joka ilta miettiä kolme asiaa, joista voi tänään olla kiitollinen, jotka tuottivat iloa. Uskon häntä.
      No nyt ihanaa hulinaa ja hälinää ja one day jotakin muuta ;-)
      P.S. Tule tänne aamukaffelle!

      Poista
  4. Kauniita kuvia! Hyvä aina muistuttaa itseään tuosta kiitollisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiitollisuudesta muistuttelu tuo yleensä mukanaan hyvää mieltä.

      Poista
  5. Istun täällä sohvan nurkassa läppäri sylissä ja valmistaudun tekemään etäpäiväksi annetut tehtävät. Ensin pitää kuitenkin saada hörppiä jättimukillinen kahvia rauhassa ja rentoutua kauniita kuvia katsellen ja mukavia juttuja lueskellen. Tästä ihan selvästikin tulee tosi hyvä päivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa niin ihanan rauhalliselta! Selvästi hyvä päivä!

      Poista