Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Tapahtui viikolla

 Alkuviikko meni päivystäessä. Onneksi sain olla kotona. Ehdin lenkkeillä ja selvitellä onnellisuusprojektini viimeisiä hommia to do- listalta. 



Tulipahan sitä käytyä kahdesti lääkärissäkin. Alkuviikosta kävin näyttämässä kipeää olkapäätäni. En suosittele villasukilla liukkaissa portaissa juoksentelua, etenkään silloin, kun pitäisi olla jo nukkumassa. Diagnoosi: kiertäjäkalvosimen repeämä. Toivottavasti muutamat fysioterapeutin antamat jumppaliikkeet ja aika parantavat sen. Onnekseni sain huomata, että pystyin kuitenkin pelaaman olkapäällä esim. tennistä. Loppuviikosta kävin kuvauttamassa yhden takahampaan juuriston. Sain ihastella upeita 3D kuvia. Diagnoosikin oli odotettua positiivisempi.  


Voisi luulla, että tässä kuvassa on mieheni untuvatakki, mutta oikeasti kuvassa on liikkuva takki. Liikevoima syntyy kissasta. Jesse on keksinyt meille tällaisia hauskoja jekkuja tällä viikolla. Jessen vanha omistajakin piipahti eräänä iltana tuomassa Jessen leluja ja raapimapuun. 


Torstaina kävin keskustassa ja ihastelin mm. tätä parveketta ja sen jouluvaloja. 
Aiemmin laitoin aina jouluvalot suunnilleen lokakuun alussa, mutta nykyään yritän hieman hillitä itseäni asian suhteen. Yritän ajatella vähän ekologisemmin. Nyt täällä on kyllä niin synkkää ja pimeää, että pakkohan ne on pian laittaa valaisemaan. 


Loppuviikosta tuli taas suhattua töihin ja töistä ja töissäkin oli aikamoista suhaamista. 


Työpäivien lomassa pitää välillä aina käydä Joe&Juicessa tankkaamassa vitamiineja. Tällä viikolla Joe&Juice visiitti osui Köpiksen kentälle. Heidän tuoremehunsa ovat todella hyviä. Pienen nälän tainnutukseen sopii avocadoleivät. Nam. 



Niinä päivinä, kun töihin lähtee siinä yhdentoista aikoihin ja palaa töistä illalla yhdentoista aikoihin, niin ei siihen päivään paljon muuta mahdu. Lauantai aamuna ehdin kuitenkin kahvitella vanhimman tyttäreni kanssa ja suunnittelimme New Yorkin matkaamme. Kaksi muuta lasta olivat lauantaikoulupäivässä ja mies oli vielä unten mailla. 
Olemme molemmat matkasta hyvin innoissamme ja jonkin sortin matkakuumettakin alkaa ilmenemään. Jee!! 


Tänään olen antanut itselleni luvan olla vain. Join kahvia kaikessa rauhassa ja selailin Pinterestiä. Se on niin koukuttava! Lähdin tihkusadetta uhmaten mieheni kanssa lenkille. 
Join glögiä ja puhuin ystävän kanssa puhelimessa. Otin juuri uunista tuoksuvan omenapiirakan ja ajattelin lämmittää saunan.
Päivällisen jälkeen yritän päästä ajoissa sänkyyn, sillä aamulla on taas aikainen herätys. 
Näin se tämäkin sunnuntai ja viikko sujui. 

Kivaa alkavaa uutta viikkoa!   


8 kommenttia:

  1. Kivat olivat kuulumiset tuota tapaturmaa lukuun ottamatta. Pikaista toipumista ja ihanaa NY:n matkan odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja kivaa viikkoa! Portaissa liukastuminen sattui jo pari viikkoa sitten, mutta koska olkapää ei ole vieläkään kunnossa, päätin mennä sitä näyttämään.

      Poista
  2. No huh, onneksi sinulle ei käynyt pahemmin! Toivottavasti olkapää tulee pian kuntoon. Tuolla teidän Jesse-kissalla taitaa olla pilkettä silmäkulmassa, ihana tapaus! :) Hei muuten, täällä ilmoittautuu yksi, joka on harkinnut virittävänsä jouluvalot pihalle ensi viikonloppuna. Tämä pimeys on vaan niin masentavaa ja tätä kestää vielä aika pitkään. Oikein kivaa alkavaa viikkoa sinulle myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ehdottomasti pilkettä silmäkulmassa ja hyvä niin! Viritetään valoja ensi viikonloppuna, sovittu!

      Poista
  3. Niistä ns. jouluvaloista - meillä on ollut jouluvalot jo kuukauden. Oleskelupihan osuminen "keskelle metsää" vaatii valoja! Alkuun ajattelin aurinkokennolamppuja, mutta niiden valo ei ollut se mitä tarvitsin niin sitten näin ....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitänee selvitellä nuo johtosotkut ja virittää vähän valoa elämään. Metsän keskellä kun täälläkin majaillaan, niin täytyy laittaa lisävaloja, etten kompuroi tuolla ulkoportaissakin....

      Poista
  4. :) hei täällä Mia ja löysin tänne Lilyn kautta !
    bongasin heti tuon profiilin ja tunsin samanhenkisyyttä eläimiin ja luontoon. kirjoitat jotenkin koskettavasti ja todella valoisasti ♥ (mä ehdin jo kerran kirjoittaa tähän kommenttikenttään, mutta se ei tallentunut ?) joten, jos näitä tulee 2... tiedätte syyn ;))))

    ihania nuo sun kuvat ♥ jäin lukemaan pitkäksi aikaa tekstejäsi !! kiitos !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit tänne ja tervetuloa lukijaksi!

      Poista