Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Onnellisuusprojekti / lokakuu / toimita kalvava askare

Luin tässä muutama kuukausi sitten Gretchen Rubinin kirjoittaman kirjan Onnellisuusprojekti. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille teille! Ruuhkabussissa istuessaan perheenäiti Gretchen Rubin havahtui miettimään, että keskittyykö hän oikeisiin asiohin. Oliko hän niin onnellinen kun hän voisi olla? Vuodet tuntuivat vierivän liian nopeasti. Rubin päätti omistaa vuoden elämästään onnellisuuden lisäämiseen. Hän laati listan muutettavista asioista keskittyi niihin yksi kerrallaan. Kirjan avulla voi aloittaa oman onnellisuusprojektinsa. 



Lokakuun alussa päätin aloittaa oman vuoden kestävän onnellisuusprojektini, sillä uskon, että onnellisuutta ei voi koskaan olla liikaa. Tiedättekö, että kun ihmisiltä ksysytään, että mitä he elämältä haluavat, useimmat vastaavat, että he haluavat olla onnellisia.
Projektin aluksi pysähdyin miettimään, että mitkä asiat tuottavat minulle onnellisuutta. Mietin mikä on intohimoni.  Näihin asioihin siis haluan keskittyä. Toisaalta mietin, että mitkä asiat minua ärsyttävät, tylsistyttävät tai saavat minut jopa vihaiseksi. Näitä asioita pyrin karsimaan elämästäni tai opettelen suhtautumaan niihin toisin. 
Tein listan asioista ja niiden pohjalta loin vuodeksi itselleni tavoitteita jokaiselle kuukaudelle. Keskityn siis erityisesti aina yhteen seikkaan kussakin kuussa. 


Don´t wait for the perfect moment take the moment and make it perfect! 

Tiedättekö ne pienet tekemättömät asiat, joiden tekemiseen menee vai hetki aikaa, mutta tekemättöminä ne vaivaavat mieltä jatkuvasti? Ne saavat tuntemaan olomme väsyneiksi, ärtyneiksi ja syyllisiksi. Ne rasittavat meitä. Päätin tarttua tähän ongelmaan nyt, jotta tulevina kuukausina voin keskittyä johonkin tärkeämpään. 

Jos et löydä jotain, siivoa! Yhden tutkimuksen mukaan rojujen hävittäminen vähentäisi kotitöiden määrää keskivertokodissa jopa 40%. Yksi parhaita tapoja parantaa mielialaa on järjestää onnistumisen kokemuksia, kuten hoitaa lykätty askare! 

Tein lokakuun alussa listan pienistä asioista, jotka kalvoivat mieltäni tekemättöminä. 
Listalla oli pieniä asioita, kuten järjestää lasten piirrustukset, joita halusin säilyttää. Tein jokaiselle lapselle aarrelaatikon. Kodistamme on puuttunut yläkerrasta kokovartalopeili koko sen ajan, kun olemme asuneet täällä eli jo kuusi vuotta. Hankin peilin ja mieheni asensi sen seinään. Nyt koko perhe peilailee siinä ihmeissään. Olen halunnut teettää osan valokuvista paperikuviksi ja kerätä niistä muistojen albumeja. Viimeksi olin tehnyt sen vuonna 2009. Nyt albumit on päivitetty tähän päivään. Istutin yhden viherkasvin uuteen suurempaan ruukkuun. Asia, joka minun niin monta kertaa on pitänyt tehdä. Olen siivonnut kaappeja, vienyt talosta pois niitä kuivuneita maalipurkkeja, myynyt kirpputorilla käyttämätöntä ja tarpeetonta tavaraa, ommellut sen pudonneen napin, vienyt pesulaan  lempipaidan jne. jne. 

Vieläkin listalla on muutamia pieniä tekemättömiä asioita, mutta lokakuuta on vielä jäljellä.  Voin kuitenkin jo tässä vaiheessa todeta, että pitkään mieltä painaneiden asioiden tekeminen on tuottanut minulle suunnatonta onnellisuuden tunnetta.

Onnellista ja aurinkoista sunnuntaita!  

10 kommenttia:

  1. Voi... mulle kans tuollainen projekti ja tuo kirja:)
    Kuulostaa mahtavalta. Musta tuntuu, että mulla menisi jo kaksi kuukautta niiden rästiäsioiden kanssa, ja sitten vasta pääsisi tarttumaan varsinaisiin mieltä ylentäviin juttuihin.

    Ihanaa illanjatkoa sinulle.

    terkuin, Frida

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti myös sinulle tämä kirja! Se on hyvin innostavaa luettavaa. Minäkin luulin, että rästihommissa menisi ikuisuus, mutta ihmeen äkkiä saa paljon aikaiseksi. Lista lyhenee aivan silmissä. Ensi kuussa pääsen jo keskittymään johonkin oikeasti olennaiseen ;-)

      Poista
  2. Kiitos ihanasta postauksesta :)

    Laintanpa tuon kirjan mieleeni, sillä samalla tiellä ollaan...Tosin metodit eivät olen minkään yksittäisen kirjan mukaan. Suuret linjat ovat: hidasta, priorisoi, pelkistä, tasapainota, tee unelmista totta, vaali kauniita asioita, keskity positiivisiin asioihin ja uskalla rohkeasti karsia elmästä negatiiviset asiat sekä muista olla kiitollinen kaikeasta hyvästä (se tuntu tulevan luonnostaan). Näillä mennään ja hyvin tuntuu toimivan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi. Ihania nuo sinun suuret linjat! Huomaan, että mietin hyvin pitkälle samalla tavalla, mutta en ole kirjoittanut niitä ylös koskaan. Vaikeinta on ollut karsia elämästä negatiiviset asiat. Migreenin takia on ollut helppo oppia tuo hidasta ja priorisoi osio. Voisin lisätä listaan usko aina hyvään, niin se tapahtuu. Kivaa iltaa!

      Poista
    2. Niin totta: negatiivisten asioiden karsiminen on vaikeaa. Joskus se on vaatinut esimerkiksi joidenkin ihmissuhteiden etäännyttämistä. Ihan tottamyös tuo: usko hyvään, niin se tapahtuu. Totesin sen toimivuuden mm. helmikuussa, kun seikkailin yksin kolme viikkoa Sri Lankassa ja uskalsin avoimin mielin ystävystyä paikallisten kanssa ja se todella kannatti :)

      Poista
    3. Juuri näin. Toisinaan pitää olla jopa hieman itsekäs, jotta saa karsittua negatiivisia asioita elämästään. Pitää oppia myös sanomaan ei. Kuulostaa mielenkiintoiselta matkalta tuo sinun Sri Lankan reissu.

      Poista
  3. Onpa mielenkiintoinen kirja ja projekti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen hyvin innoissani kirjasta ja tästä projektista! Seuraavien kuukausien aiheista voin kirjoitella ehkä enemmänkin, kuin näistä "mappien järjestelyistä".

      Poista
  4. Kiitos mielenkiintoisesta kirjavinkistä ja muutenkin just niin tähän hetkeen uppoavista ajatuksistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja iloa päivään!

      Poista