Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

tiistai 2. syyskuuta 2014

Random Act of Kindness

Eilen vietettiin Random Act of Kindness -päivää useissa maissa. Päivän tarkoituksena on tuottaa hyvää mieltä tutuille ja tuntemattonille. Halusin ehdottomasti osallistua edes pienimuotoisesti tähän päivään. Päivää vietetään vuosittain 1.9. Olin työmatkalla Ruotsissa, mutta sikäli poikkeuksellinen työpäivä, että lensin vain matkustajana Tukholmasta etelä-ruotsiin. Mietin siirtolennolleni lähteissä, että mitenkähän saattaisin tähän päivään osallistua? Naistenhuoneeseen mennessäni käveli perässäni sisään nainen, joka puhui puhelimessa ja itki aivan sydäntä raastavalla tavalla. 
Pestessäni käsiäni ja naisen ollessa vielä nyyhkyttämässä vessassa, keksin nopean idean.  



Jätin lapun käsienpesualtaan peiliin ja poistuin vähin äänin paikalta. Lähtiessäni tänä aamuna hotellilta klo 04.30 jätin samanlaisen lapun kylpyhuoneeni peiliin. Toivottavasti huonettani siivoamaan saapuva henkilö ilahtuu ;-) Päivää vietettiin eilen, mutta saa kai näitä ihmisiä ilahduttavia tekoja tehdä muinakin päivinä. En tiedä mitä lappujen lukijat 
miettivät, mutta ainakin itselleni tuli näistä todella hyvä mieli. 

Nyt nopeasti nukkumaan, muuten nukahdan tähän pystyyn. Kivaa keskiviikkoa! 

8 kommenttia:

  1. Olet ihanan positiivinen ihminen! Mukavaa syyskuuta!
    T.Inkeri.

    VastaaPoista
  2. Myös kunnon tippi varmasti olisi ilahduttanut post-it -tarran verran sekin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Harmikseni lomakossa oli vain väärää valuuttaa ja kortteja.

      Poista
  3. Eräs kollegani jätti kerran työpaikan naistenhuoneen peiliin lapun, jossa luki " hymyile olet upea" Lappu saa joka kerta minut hyvälle tuulelle ja se on löytyy edelleen samasta peilistä. Positiivisuus on parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ;-) Täytynee jättää seuraavaksi tuo teksti johonkin sopivaan paikkaan!

      Poista
  4. Enpä moista päivää huomannutkaan, mutta ilahduttaa se sitten näinkin :)
    Pakko kysyä, että olitteko viime sunnuntaina Skrubbössä, kun näin siellä tytön ESF:n huppari päällä ja hän näytti kovasti samalta, kun tyttö näissä sinun blogikuvissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin huomasin päivän aivan sattumalta fb:ssa. Emme olleet sillä suunalla liikenteessä viikonloppuna.

      Poista