Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Syyskuu saapui -ota tai jätä.

Sunnuntaina se iski todenteolla, tunne siitä, että mitään ei ole tehtävissä. Parasta kai asennoitua tähän tulevaan syksyyn suopeasti. Mikäli minä saisin valita olisi meillä kaksi vuodenaikaa, nimittäin aurinkoinen kesä ja luminen talvi. Syksykin saisi tulla, jos se lupaisi  kestää pari viikkoa ja olisi sateeton. Kevät voitaisiin hypätä suosiolla yli, kunhan hääpäivä olisi ensin vietetty ja keväthangilla hiihdelty. 




Tilanne vaatii lohturuokaa ja kynttilöitä pöydän ääressä perheen kanssa. 



Tummanpunaiset ruusut kuuluvat ehdottomasti syksyyn. Niiden tuoksu lumoaa minut. 

Nuorin tyttäreni huomasi punaiset ruusut ja kysyi, että keneltä olin saanut ne. Kerroin ostaneeni ne itse meille. Hän katsoi minua säälivästi ja kommentoi, että eikö niitä yleensä saada lahjaksi joltakin? Joo, yleensä. 


Plantagenin kukkasipuli osastolla meinasin seota, valkoisten kukkien sipuleita oli paljon! Kotiin sipuleita kantaessani mietin, kyllä, että ehdinköhän edes istuttaa näitä kaikkia. Ehkä innostuin hieman liikaa. 


Aamukahvit pystyy kuitenkin vielä juomaan ulkona. 


Viisihenkisen perheen kenkämäärä eteisessä kasvaa. Enää ei pärjää pelkillä varvastossuilla. Eteinen sai uuden villamaton, sekin syksyisissä lämpimissä väreissä. 


Nuukahtaneet ksysanteemit oli aika vaihtaa kanerviin. Kissapoika osallistuu hommaan lepäämällä. 


Raikkaat aamut ja aamukaste. Oikeastaan ihan yes. 


Kynnet syyskuntoon vai omenat alas puusta? 




Syysistutukset kunnossa. 


Sipuleiden istutus on myös aloitettu. Kiva nähdä nousevatko sitten keväällä. 



Siinä juodessani rapaperimehua vanhan omenapuun alla mietin, että oikeastaan kaikki on hyvin juuri nyt. 

Onnellista syyspäivää! 



8 kommenttia:

  1. Ihania syystunnelmia taas postaus tulvillaan ja tällä kertaa enemmän myös värejä. Harmaan sävyt ja valkoiset ovat vaihtuneet punaisiin ruusuhin ja lämpimänsävyiseen villamattoon. Oliko muutoksen takana uusi koti vai laajempi sisäinen muutos?

    Onnellisia syyspäiviä sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hyvä kysymys. Uskon, että tässä oli pohjimmiltaan kyse siitä, että olemme ihmisinä kehittyneet ja arvostamme eri asioita, kuin edellistä taloa rakentaessamme. Nyt asumme tätä vanhaa taloa, katsomme mitä talo tahtoo olla. Kuulostelemme muuttuuko talo meidän mukanamme vai me talon mukana. Kyseessä siis on kai jonkinlainen laajempi sisäinen muutos ja halu yksinkertaistaa elämäämme. Paluu perusasioiden juurelle. Prosessi on käynnissä, en tiedä vielä mitä siitä seuraa. Hyvää torstaita!

      Poista
  2. Niin se on, että ota tai jätä, joten sovitaan että otetaan =D. Syksy voi todella olla hienoa jos vain olisi kuiva. Toivotaan, että saadan kaunis ruska, väriä elämän silläkin tavalla. Ihanaa syksy teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin toivotaan ja ihania syyspäiviä myös teidän poppoolle!

      Poista
  3. Ihana postaus syystunnelmia tulvillaan, jonka perusteella valitsen että otan! :) Niin ja onnellisia syyspäiviä sinullekin!

    VastaaPoista