Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustussuunnittelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustussuunnittelu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Tapahtui viikolla

Maanantaista ei ole edes muistikuvaa, taisi mennä aika tohinassa. Oslossa kävin toteamassa, että siellä on lunta maassa vielä ihan reilusti. Messukodin suunnittelussa on hyvin hektinen vaihe, joten sen parissa tein töitä pitkin viikkoa.  


Toisinaan siirtämällä asioiden hoitoa luon itselleni hyvin stressaavia tilanteita ja jännitystä elämään. Olen siirtänyt nuorimman passin uusimista monta päivää. Seuraksena se, että kaikkien uusien nettihakemusten ja valokuvaamon sähköisesti siirtyvien kuvien lisäksi tyttären kanssa pitää käydä poliisilaitoksella. Tätä hänen allekirjoitustaan varten poliisilaitokselta löytyisi seuraava vapaa aika 22.4. (tyttäreni matkan jälkeen). 
Ei siis auttanut, kuin ottaa eväät mukaan ja lähteä jonottelemaan asemalle. 


Jono menikin vartissa, koska olin varautunut pahimpaan ja saimme syödä eväät autossa kotimatkalla. Nyt vain jännitetään, että milloin se passi suvaitsee saapua. Väliin osuu luonnollisesti monia pyhäpäiviä pääsiäisen vuoksi. Posti (passin toimittaja)ei ole vakuuttanut minua tehokkuudellaan. En vielä edes uskalla ajatella mikä on meidän plan B. 

Tiistaina sain kuulla kauheita uutisia ranskan alpeilta. Lähetän lämpimän osanottoni kaikille koneessa olleiden omaisille. Olette ajatuksissani. 
Elämässä ei voi koskaan tietää miten se menee, voimme vain toivoa, että se menee hyvin.   




Vein nuorimman tyttäreni hevostalleille tällä viikolla tiistaina ja sunnuntaina. Tallilla on aina niin ihanan rentouttava tunnelma. Odotan jo jännittyneenä ja samalla innoissani omaa kesäkurssiani. Siihen saakka tyydyn halailemaan tyttäreni poneja ja nauttimaan tallin tunnelmasta ja tästä päivästä. 


Saattaessani seuraavana päivänä kahta muuta lastamme purjehdustreeneihin, näytti ilma aika toiselta. Jotenkin tuntui, että kesään on vielä hyvin pitkä matka. Piipahdin treenien aikana Aletta Oy:ssä valitsemassa asiakkaalleni verhoja ja markiiseja. Aletta on kerrassaan mahtava ostopaikka näille tuotteille. Ilahdun aina suunnattomasti, kun voin asioida yritysten kanssa, jotka ovat perheyrityksiä. Tämäkin jo kolmannessa polvessa ja palvelu pelaa. Lähdin sieltä hymyillen kotiin. 

  
Olin päättänyt, että urheilua / ulkoilua pitää tähän viikkoon saada mahtumaan satoi tai paistoi. Oli aikaa tai ei. (Aikaa ei olisi ollut ja satoi). Vanhoissa lenkkareissa oli hyvä lenkkeillä. Tennistunnilleni sain mennä uusissa tossuissa.  Olin ylpeä siitä, että vanhat tennistossuni olivat kuluneet pohjasta puhki. Harvoin urheilukenkäni kuluvat puhki.  

Perjantaina kävin kahteen kertaan Kööpenhaminassa ja join hyvin ansaitun piccolo pullon sampanjaa lentojen jälkeen päästyäni kotiin. Mies oli tehnyt maukasta pizzaa, joka sekin tuli tarpeeseen. 


Lauantaina vietimme lasten ehdotuksesta pimeän tunnin WWF:n Earth Hour. Sitä ennen he olivat katselleet jännittävää ohjelmaa, joten tunnista tuli enemmänkin horror hour. Pelottelivat toisiaan. Kävimme saunassa ja istuimme kynttilänvalossa. Lapset ehdottivat, että tällaista voisi viettää joka ilta. Niin kai, kunhan wifi- yhteys ei katkea. 

Aamulla havahduin, että lapset olivat syöneet kaikki virpojille varaamani munat. Hyppäsin fillarin selkään ja hain nopeasti uusia pääsiäismunia Alepasta. Ehdin kotiin juuri ennen ensimmäisiä virpojia. Iltapäivällä olin taas tallilla. Yritin rentoutua siellä, sillä ensi viikon aikataulusuunnittelu aiheuttaa harmaita hiuksia.




                                  Kaikesta huolimatta, hyvää pääsiäisviikkoa!     

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Tapahtui viikolla

Viikko oli niin täynnä ohjelmaa, että en muista milloin olisin elänyt näin hektistä viikkoa. 
Rauhallisista aamukahvituokioista ei ollut tietoakaan, puhumattakaan riittävistä yöunista, luovista ajatushetkistä tai urheiluun varatusta ajasta. Blogeja en ole ehtinyt lukea saatika kirjoittaa. Yllättävän kuluttavaa on myös se, että kotona on jatkuvasti kaksi vierasta aamusta iltaan ja päivästä toiseen. Tuntuu, että kotona ollessakaan ei pysty lataamaan akkuja samalla tavalla kuin normaalisti. Olet ihmisten tarkkailun alaisena aamusta iltaan. Huolehdit siitä, että muilla ihmisillä on kaikki hyvin aina heräämisestäsi siihen saakka, kun illalla sammutat valot sängyssäsi. 


Tällä viikolla minulla on ollut vain kaksi vapaapäivää; torstaina ja tänään. 
Työpäivät ovat olleet pitkiä ja lumisateen takia työläitä. Onneksi lentojen välissä on ehtinyt piipahtamaan hakemaan terminaalista kahvia ja Joe&Juicen pojat ovat olleet yhtä iloisia kuin aina. 


Yhtenä työpäivänä kertasimme turvakoulutustamme. Teemana tänä vuonna oli survival. 
Tulipahan myös soviteltua savuhuput päähän ja kerrattua ensiapua ja palosammuttimia yms. 


Torstain vapaani meni huonekaluliikkeessä pitäessä asiakkaani ja arkkitehdin kanssa palaveria. Iltapäivän vietin eräässä toisessa sisustussuunnittelu palaverissa, jossa kehittelimme yhtä uutta tuotetta. Saa nähdä seuraako siitä mitään. Kahden palaverin välissä ehdin onneksi syödä lounasta rakkaan ystäväni kanssa. Laitoimme kuntoon työasioitamme. Nappasin matkalla mukaani kimpun tulppaaneja kotiin. Illalla menin tennisvalmennustunnillemme. Valmentajaltamme saimme kehuja, kun pelimme kuulemma alkoi näyttämään jo tennikseltä. Hikisenä, mutta onnellisena palasin kotiin saunaan ja valmistin iltapalaa vieraillemme. 

Viikkoon on sisältynyt paljon myös odottelua. Odottelu on liittynyt lähinnä mieheni työkuvioihin, hieman myös omiini. Malttamattomana ihmisenä odottelu on minulle aivan sietämätöntä. Ensi viikolla saamme toivottavasti moniin kysymyksiimme vastauksia ja odottelu näiltä osin päättyy.  


Perjantaina työpäiväni jälkeen lähdin hakemaan näitä kahta nuorta naista Helsingin keskustasta. Ilma oli kaunis, saimme ihailla Helsinkiä auringossa. Kävimme yhdessä ostamassa ranskattarellemme tuliaisia. Kassista löytyi hänen toivomuksestaan Fazerin suklaata ja I love Finland t-paita. Fazerin myymälässä Kluuvikadulla on todella hyvä valikoima tuliaiseksi sopivia suklaapakkauksia. 


Vaihto-oppilaamme pitivät kovasti Suomesta. Se oli heistä hyvin eksoottista. Heistä oli hauskaa juosta saunasta talon ympäri ja tehdä lumienkeleitä. Huippuhetkiä olivat myös leiri Kisakalliossa ja kiipeilyilta Salmisaaressa. 


Eilisen työpäiväni jälkeen jäin kentälle saattamaan vaihto-oppilastamme koneeseen. Halatessani häntä hyvästiksi tuli minullakin aivan kyynel silmään, niin herttainen nuori neiti hän oli. Toisaalta oli ihana palata kotiin, joka oli jälleen vain oman perheemme käytössä. 
Illalla menimme mieheni kanssa tenniskaverini tupaantuliaisiin. Kotiin palattuamme totesimme, että oli oikein hauskaa, vaikka lähteminen raskaan viikon päätteeksi tuntui työläältä. 


Tänään on viikon toinen vapaapäiväni. Päätin viettää tällaisen rauhallisen aamun täällä sängyssä. Sylissä läppäri ja kädessä kahvikuppi. Kissa ja lapset ovat kaikki käyneet täällä vuorotellen halailemassa. Nuorimman tyttären kanssa on käyty syvällisiä keskusteluja luovuttamisesta ja siitä, miten toisinaan vastoinkäymisissä pitää ottaa härkää sarvista ja taistella. Nyt lähden valmistelemaan lounasta ja käyn lenkillä. Ihana ystäväpariskuntamme on kutsunut meidät kanssaan syömään tänä iltana yhteen lemppariravintolaamme. Tuskin maltan odottaa!  

Rentouttavaa sunnuntaita! 

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Tapahtui viikolla



Se on sitten helmikuu. Maanantaina vanhin tyttäreni palasi kotiin purjehdusleiriltä, paikasta jossa palmut huojuvat ja meri ei jäädy. Oli ihana nähdä hänet hymyilevänä ja kauniisti päivettyneenä. Tuulta oli riittänyt, jopa siinä määrin, että eräänä päivänä kisat oli jouduttu keskeyttämään liian kovan tuulen vuoksi.  



Maanantaina palasin jälleen pulpetin ääreen ja jatkoin ranskanopintojani. Pieni frankofiili minä nostaa taas päätään. Uudessa ryhmässä puhuminen ranskaksi kehittää myös itsensä nolaamisen taitoa ;-) 

Illalla minulla oli tapaaminen sisustussuunnittelu asiakkaani kanssa. Pääsimme mielestäni hyvin eteenpäin. Kysessä on siis yhden Vantaan asuntomessujen talon suunnittelu kesälle 2015. 

Tiistaina pääsin toisen työni puitteissa osallistumaan todella mielenkiintoiseen luentoon. Luennoitsija oli Helena Prytz (psykologi ja kriisiterapeutti). Aiheena ihmisen käyttäytyminen kriisitilanteissa ja niiden jälkeen. Aiheeseen sisältyi myös ensiapuoppeja kriisitilanteissa auttajille. 

 Kävin tyhjentämässä Akseli kirppiksen myyntipöytäni. Kierrätys on ollut viikon teema. Meillä on tuon Akselin pöydän lisäksi käynyt harva se ilta joku hakemassa jotakin myymäämme tuotetta. Milloin on haettu kuivapukua ja milloin lasten pieneksi jääneitä lasketteluvarusteita. Tulee hyvä mieli, kun tavaroille löytyy uusi käyttäjä. 



Nuorin tyttäreni on ollut flunssassa alkuviikon ja mieheni tämän loppuviikon. Toivottavasti emme saa lisää potilaita! 

Keskiviikkona kävin hammaslääkärissä.
Hammaslääkäri määräsi kaksi päivää urheilukieltoa. Jouduin siis jättämään tämän viikon tennistuntini väliin. Siitä turhautuneena lähdin pitkälle kävelylenkille ja testasin uuden  kaalipiirakan ohjeen. 


Tilataidetta?

Tänään lapsillamme oli lauantai koulupäivä. Aamulla kiireessä pihassa tehdyt lumityöt ja iltapäivällä niiden loppuun saattaminen toimivat hyvänä hyötyliikuntana. Aamun lumitöissä minua ilahdutti erityisesti se, että poikani tarttui lapioon aivan pyytämättä vain auttaakseen minua. Kyllä hänestä herrasmiehen ainestakin löytyy.  



Tämä ilta meni mukavasti perheen kanssa ruokaillessa ja Putousta katsoessa. Huomenna olen luvannut valmistaa blinejä. Ne ovat ihanaa talviruokaa! Illalla meille saapuu viikoksi eräs yhdeksänvuotias ranskalainen vaihto-oppilas tyttö viikoksi asumaan. Hieman jännittää taas koko homma. Meillä on kokemusta ko. vaihdosta yhden kerran aiemmin. Silloin meillä oli kaksi ranskalaista vaihto-oppilasta ja kaikki meni todella hyvin. 



Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin päätän raporttini tänään. Leppoisaa sunnuntaita! 
  

maanantai 14. lokakuuta 2013

Tapahtui viikolla

Alkuviikko hurahti työn merkeissä. Maanantaina tapasin neuvottelu mielessä erästä mahdollista tulevaa sisustussuunnittelu asiakaspariskuntaa. Projekti olisi mahdottoman mielenkiintoinen, mutta valitettavasti en pystynyt antamaan kovin edullista tarjousta, sillä projekti vaatisi paljon aikaa ja energiaa. Jään odottamaan jännittyneenä kuinka projektin kanssa käy, saanko sen tehtäväkseni. 

Tiistaina lähdin kolmen päivän työmatkalle. Tällä kertaa yöt vietimme sumuisessa ja sateisessa Uumajassa. Löysimme kuitenkin kivan ravintolan ruokailua varten. Kävimme siellä kahtena päivänä peräkkäin. Uumajaa en nyt heti lisäisi suosikki kaupunkieni listalle. Onneksi hotellissa oli toimiva wifi ja minulla paljon rästissä olevia valokuvien teettämisiä ja tarjouksen tekemistä yms. puuhaa koneella. Pino lehtiä ja muutama matkaopas kirja auttoivat myös viihtymään. Lenkilläkin ehdin käydä, säästä huolimatta. 



Ravintola Vezzo Uumaja. 


Lenkillä ja picnic hotellihuoneessa. 


Viikonlopun sain viettää onneksi kotona. Raclette illasta olenkin täällä jo kirjoitellut, sekä uudesta perheen jäsenestämme. Ulkoilusta ja kauniista syyssäästä nautittiin ihan koko viikonloppu ja rapsutuksia riitti sunnuntaina.  


perjantai 14. kesäkuuta 2013

Arki yhtä juhlaa

Eräs työkaverini kysyi minulta olenko tehnyt nyt sisustusuunnittelijan hommia. Sanoin, etten ole ehtinyt. Hän kysyi, olenko sisustanut kotona. Havahduin kysymykseen ja huomasin, että en ole aikoihin tehnyt mitään sisustamiseen liittyvää kotonakaan. Eräältä toiselta työkaveriltani kuulin sisustusprojektista, joka olisi minulle eräänlainen unelma. Toivottavasti saisin olla siinä mukana. Ehkä, ehkä se onnistuisi. Kerron lisää, jos pääsen siihen mukaan. 

Syksyllä ihmiset yleensä innostuvat sisustamaan kotejaan, kun palataan ulkoa takaisin sisälle. No, tänäänhän oli syksy, ainakin jos katsoi ulos ikkunasta. Päätin hieman ehostaa makuuhuonettamme. Hankin uuden sängynpäädyn. Uskon, että siihen on kiva nojailla, jos katsoo tietokoneelta tv-ohjelmia tai lukee sängyssä. 








Rakkaiden lastemme tekemiä ihania esineitä on yöpöydillämme. 




Hankin myös uuden maton, se on pehmeä ja lämmin jalan alla näin kylmällä ja sateisella säällä. 



Pidän siitä, jos saan kotiin luotua arjen ylellisyyttä. Tällä kertaa se on pieniä kauniisti pakattuja suklaalevyjä makuuhuoneen piirongin päällä. 


Se on lasillinen kuohuvaa uudistetun makuuhuoneen kunniaksi keskellä päivää, because I can! 

Pidän kotona asioista, jotka saavat minut hymyilemään. Tämä yllä oleva juliste saa minut nauramaan itselleni. 


Kauniita unia odotellessa.  



Monesti kuulen ihmisten puhuvan siitä, että mitä hopeisilla aterimilla oikein tekee? Minulle ne ovat käyttöesineitä. Valmistan mielelläni ruokaa aina kun siihen on aikaa. Valmistettuani ruokaa ajatuksella juhlistan arkeamme kattamalla "hopiat" ja perintölasit pöytään.   


Arvostan suuresti puhtaita ja tuoreita ruoka-aineita. Ne ovat minulle arjen ylellisyyttä. Välttelen lisä- ja säilöntäaineita. En suosi E-ruokia. 

Grillailu sujuu naisiltakin, kunhan on miehen tohvelit jalassa. 




Tyttäreni A leipoi meille kakkua jälkkäriksi. Otan monesti vitsikkäät purjehduskilpailuissa voitetut lautaset käyttöön, kun syömme perheen kanssa tai jos ruokailemme purjehdusta harrastavien ystäviemme kanssa. Palkintolautasia ei meillä siis säästellä kaapissa vaan ne ovat myös käyttöesineitä.
 

Arki koostuu arkisista asioista; nukkuminen, syöminen ja työnteko. Lisäksi toivottavasti saamme arkeemme mahtumaan itsellemme rakkaita asioita mm. liikuntaa, taidetta ja seurustelua meille rakkaiden ihmisten kanssa. 
Olen lakannut säästelemästä parasta astiastoani erikoisjuhliin. Jokainen päivä, jonka olemme täällä, on juhlapäivä! Jokainen minuutti, jokainen hetki on lahja! Voisiko minulle rakkaampia ihmisiä kerääntyä pöydän ääreen, kuin oma perheeni! Tiedättekö arkemme on juuri niin ankeaa tai juhlaa, kuin me siitä itse teemme. Tehkäämme siis siitä ihana juhla!