Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

torstai 3. huhtikuuta 2014

Nolo toipilas ja frozen yogurt

Tiedättekö ne ruuat, joita ei ehdi kuvata, kun ne ovat jo päätyneet parempiin suihin? Tein eilen elämäni ensimmäisen kerran jäädytettyä jugurttia. Teen kyllä toistekin, kesällä tällainen kylmä jälkiruoka on varmasti vertaansa vailla. 

  
Aamiaisen ehdin sentään tänään aamulla kuvata. Siinä olikin lähes samat valmistusaineet kuin eilisessä jälkiruuassa. 


Frozen yogurt

1,5 banaania
2 kourallista mansikoita
2 dl maustamatonta jogurttia
0,5 dl täysmaitoa
3 tl hunajaa 
tilkka vaniljaa

Sekoita aineet tehosekoittimessa ja laita tunniksi pakkaseen. 
Sekoita uudelleen (mahdollisesti vielä hetkeksi pakkaseen).

Itse laitoin herkun tarjolle lasimaljaan ja pilkoin mansikoita päälle. 

Tässä eräs teksti johon törmäsin yhtenä päivänä. Se sai hymyn huulilleni. Toivottavasti myös teidän huulillenne. 

Meillä on toipilas täällä kotona. Jesse kissa leikattiin viikko sitten. Tikkaus ommeltiin sulavilla tikeillä. Eilen ne jouduttiin tikkaamaan uudelleen ei sulavilla tikeillä, sillä tikit olivat auenneet ja haava vatsassa oli aika hurjan näköinen. Nyt tämä pieni toipilas ei saisi nuolla haavansa. Emme tiedä, kumpi tyyli on siitä nolompi: 


Tötterö päässä törmäily vai tämä naurettava tyttömäinen puku päällä. 


Ainakin sen on mukavampi nukkua tuossa haavapuvussa, kuin tötterö päässä.
(Älkää kertoko sille, että laitoin nämä kuvat tänne blogiin, se ei tykkäisi siitä.) Minulla on ollut tänään päivystys ja täällä me olemme nukkuneet sylikkäin sohvalla.  


Leppoisaa iltaa! 


12 kommenttia:

  1. Voi pieni toipilas, toivottavasti haava paranee pian. Tuo tötterö on aina aika haastava eläimillä, meidän koiraei siitä aikanaan pitänyt lainkaan. Tsemppiä teille sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on haastava, kiitos tsempeistä. Labbiksemme aikanaan keksi, että kun tötterön kanssa kävelee seinää päin, niin tötterö taipuu sisäänpäin ja sen saa syötyä pois.

      Poista
  2. Ihanalta herkulta näyttää, ja maistuu varmaan ihan samalta! Ja voi mikä söpispotilas siellä onkaan, ja toi tötterökuva on ihana - kisukka näyttää juuri niin siuvaantuneelta kun taatusti on. Oih, toipumisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kerroin toipumisterveiset myös Jesselle.

      Poista
  3. Voi tuota tötterökuvaa! Sellainen kulmien alta tuijotus oli, että oksat pois! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kuva kertoo kyllä pojan mielentilan :-)

      Poista
  4. Mmmm... tuota jäädytettyä jogurttiherkkua täytää ehdottomasti testata. Tuo kauluri on kyllä tosi harmillinen kapistus ja ilme on toipilaalla sen mukainen ;) Pikaista paranemista suloiselle Jesselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kerroin pikaiset paranemisterveiset Jesselle! Ainoa ongelma tuossa jogurttiherkussa on se, että ainakaan meidän veneessä sitä ei pysty valmistamaan, kun ei ole pakastinta. Muuten se varmasti maistuisi myös veneellä. Täytyykin alkaa etsimään taas hyviä veneruokaohjeita. Onko sinulla monia sellaisia?

      Poista
  5. Voi Jesse-parkaa, tuo tötterökuva kertoo kyllä kaiken... Pikaista paranemista!

    Ja kiitos aivan ihanasta ohjeesta, tätä on kyllä pakko tehdä viimeistään kesähelteillä! Ehkä varmuuden vuoksi jo aiemminkin, eihän niistä helteistä kuitenkaan mitään takuita koskaan ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tervehtymistoivotuksista! Olet aivan oikeassa, ei kannata hirveästi laskea niiden helteiden varaan.

      Poista
  6. Täältä meidän tötteröpää lähettää terkkuja sinne kohtalotoverille. Voi tätä teidänkin söpöä raasua, toivottavasti haava nyt parantuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti kaikki tötteröpäät pääsevät pian eroon tötteröistään ;-)

      Poista