Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

perjantai 17. tammikuuta 2014

Loppuviikon mietteitä

Eilen oli pitkästä aikaa vapaapäivä, joka oli vapaa kaikesta ohjelmasta. Nautin aamukahvin sängyssä ja katselin samalla viimeisen jakson Suomen kaunein koti tv-sarjasta. Voittajakoti olikin hyvin kaunis ja luonnollisesti minua viehätti tuo merellisyys. Työni yksi parhaita puolia on juuri nämä arkivapaat. Ne ovat sellaista arjen ylellisyyttä.

Kävin kukkakaupassa hakemassa kimpun tulppaaneja ja samalla matkalla totesin, että meri on nyt jäässä. Nyt odotellaan jäiden vahvistumista. Ihanaa pian pääsee hiihtämään jäälle! Aurinkokin alkaa näyttäytymään hyvin keväisellä tavalla.     








Yksi veneraukka oli jäänyt yksin jäihin. Kävi sitä ihan sääliksi. 



Illalla oli tennisvalmennustuntini. Olen aina yhtä innoissani siitä. Tennis on vaikeaa, mutta hauskaa ja samalla erinomaista liikuntaa. Siitä taas tänään todisteena kipeät pakara- ja takareisilihakset. Tullessani kotiin huomasin, että taivaalla loisti upea kuu. Se huolehtisi siitä, että yöunet eivät olisi parhaat mahdolliset.
 Tämä vuosi on alkanut aika haasteellisesti, etten sanoisi kankeasti. On ollut läheisten sairastumista ja tänään sain kuulla, että eräs asumiseen liittynyt eräänlainen unelmani oli ajautunut karille. No, minä tietynlaisena fatalistina yritän taas löytää tästä jonkun tarkoituksen, jota en vielä näe. 


Tänään on onneksi perjantai. Saamme rentoutua ja nauttia rauhallisesta illasta. Suunnitelmissa on tehdä tacoja ja illaksi popcornia, joita voimme napsia katsellessamme Voice of Finland ohjelmaa. Huomenna on tiedossa ulkoilua ja perheen yhteinen raclette-ilta, sillä alppimatkamme lähestyy ja on kiva päästä fiilikseen, eikä hyvä kuntokaan pahitteeksi olisi.   





Kaikki kynttilät ja tulet on taas viritetty sekä kukat uudet ja vanhat. Nyt otan lasin hyvää punaviiniä ja ryhdyn valmistamaan meille tacoja. 
Hyvää ja toivottavasti aurinkoista viikonloppua murut! 


12 kommenttia:

  1. Ihania tulppaaneja... minunkin pitäisi hakea taas uusi kimppu.
    Meillä huomiseksi tacoja - nam hyviä, ja helppoja valmistaa!

    Aivan mahtava tuo TGIF-poppari-purkkisi:) Ihkua perjantai-iltaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tacot ovat hyvää viikonloppu ruokaa. Kokki saa levätä ja lapset saavat mieleistään ruokaa.

      Poista
  2. Kevään merkkien metsästystä... tulppaaneja, ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kevät tästä vähitellen kohottaa katsettaan.

      Poista
  3. Ihania tulppaaneja! Kauniita talvikuvia! Täälläkin odotellaan meren jäätymistä, jotta saarelle päästäisiin. Valoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeimmat näyttivät jo tänään liikkuvan jäällä. Taidan kuitenkin odottaa vielä hetken jäiden vahvistumista.

      Poista
  4. Kauniita kuvia ja nuo upeat tulppaanit tuovat keväisen tunnelman. Kohta lähden ulos aurinkoon ja paluumatkalla kipaisen tulppaaniostoksilla :) Iloa ja valoa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että aurinko helli viikonlopun viettäjiä! Tulppaanit ovat niin piristäviä!

      Poista
  5. Hyvää viikonloppua. Kurkkaa: http://purjein.blogspot.fi/2014/01/tunnustus.html :-)

    VastaaPoista
  6. Voi miten ihania tulppaaneja! :) Tuovat heti keväisen fiiliksen. Hyvää viikonloppua! :)
    toivottelee Salla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, tulppaanit tuovat kevään kotiin! Hyvää viikonloppua myös sinulle!

      Poista