Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

lauantai 18. tammikuuta 2014

Isoäitini muistolle

Rakas Neka-mummu nukkui tänään ikiuneen. Hän täytti kesäkuussa 103v. Maailma on muuttunut paljon sadassa vuodessa. Mummuni syntyi tsaarin aikaan ja eli elämänsä kaikkien Suomen presidenttien aikana. Hän asui omakotitalossaan 90-vuotiaaksi asti. Muistan tästä ihanasta talosta lapsuuteni lämpöiset kesät. Seikkailimme serkkujeni ja veljeni kanssa vadelmakujilla, jotka oli rakennettu tiheiden vadelma-aitojen väliin. Poimimme vadelmia ja söimme niitä vatsamme kipeäksi. En ole missään saanut niin hyviä vadelmia kuin hänen luonaan. Pihassa oli myös suuri kirsikkapuu ja omenia oli montaa eri lajiketta. Sireenit tuoksuivat pihakeinuun. Lisäksi tontin yhdellä laidalla oli kaunis luonnonkivin reunustettu perennapenkki. Sieltä mummuni noukki meille aina lähtiessämme kimpun kauniita kukkia. Ihmettelin aina, että hän raaski niitä sieltä leikkoa. Hänen mielestään niitä oli hänelle siellä tarpeeksi siltikin.



Joulun aikaan muistan hänen nostaneen aina noin 30cm korkean tekokuusen piirongin päälle. Kuusessa oli pienen pienet pöyreät värivalot. Se oli meistä lapsista erityisen kaunis. Kaunis oli myös pieni joulutonttu, joka ilmestyi aina roikkumaan keittiön yhden kaapinoven vetonuppiin. Sille tontulle kävi hieman hassusti, kun veljeni laittoi sen takapuolen kynttilään ja se syttyi tuleen. Mummuni sai sen sammutettua, mutta tontun takamus säilyi tummana. Käydessäni tapaamassa mummuani tällä viikolla viimeisen kerran palvelutalossa, veljeni huomasi ko. tontun esillä. Pienet naurahdukset siinä kai pääsi molemmilta, kun veljelläni oli takapuolestaan kärventynyt tonttu kädessä ja vaihdoimme katseita. 

Olimme pienenä yökylässä toisinaan mummulassa. Meille tehtiin ihana sänky olohuoneen sohvasta. Aamiaiseksi saimme syödä lemppariamme "pullasuttua". Se oli sellaista itseleivotun pullan(mummu osasi leipoa todella hyvää pullaa), maitokahvin ja
sokerin sekoitusta kahvimukissa. Keittiön seinällä oli taulu, jossa luki: "Kun itse kysyy ja itse vastaa, niin ei synny mitään jälkipuheita". Juhlapäivinä joimme kahvia pyöreän pöydän ääressä ruokasalissa Arabian Myrna kupeista. Tunnelma oli siellä aina arvokas.      

100v. täyttäessään mummuni järjesti suuret syntymäpäiväjuhlat Finlaysonin palatsissa. Aikamoinen supermummu!

Mummuni oli varsin hyvässä kunnossa melkein loppuun asti. Luonnollisesti kävelyn tueksi tarvittiin viime aikoina rollaattori, näkö oli hieman kehno ja kuulo heikentynyt, mutta pää toimi. Hän kyseli mm. veljeltäni, että mitä mieltä hän oli uusimmista lakiuudistuksista. Pitkän iän salaisuus voi olla suklaa. Mummuni piti kovasti suklaasta, etenkin tummasta suklaasta. Sitä hän söi aivan viimeiseen asti. Taisi hän monesti ottaa pienen konjakkiryypyn myös iltaisin. "Korvikkeita", kuten hän itse asian ilmaisi hän ei syönyt vaan käytti mm. aitoa voita.

Hän oli hieno ihminen, joka ei halunnut tehdä koskaan itsestään isoa numeroa. Hänellä oli myös ihana terävä ja kuiva huumori. Kauniina aurinkoisena talvipäivänä häntä lämmöllä muistellen,
Nora 


     
    

20 kommenttia:

  1. Hyvä NJ, otan osaa suruusi. Myös minulle mummi oli hyvin tärkeä ihminen. Kesät mummolassa eivät unohdu koskaan sillä meillä oli aivan omat juttumme. Esimerkiksi leikimme mummin kanssa piilosta lehmien kanssa ja otimme oikein piiitkät päiväunet.
    Usein mummi kertoi miten he olivat eläneet ennen sotia - siis todellista historiaa.
    Minun mummini kuoli nuorena, mutta ehdin saamaan ajokortin ja vein hänet kyläreissulle josta hän oli todella iloinen. Tähän loppuun sanon että me emme unohda mummejamme ikinä. OK. Mallu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta, muistot onneksi säilyvät ikuisesti.

      Poista
  2. Osanottoni. Taivaalla tuikkii nyt yksi tähti muita kirkkaammin.

    VastaaPoista
  3. Niin kaunis kirjoitus ihanasta, isosydämisestä Mummista. Ihanaa että hän sai ja pystyi asumaan niin pitkään kotona ja olitte hänelle läheisiä. Uskomaton sukupolvi yli 90 vuoden ylittäneet! Kaikesta niukkuudesta, sodasta ja elämän varrelle tulleista isoista muutoksista he ovat niitä, jotka eivät ole antaneet periksi. Otan osaa suruusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kauniista kirjoituksestasi!

      Poista
  4. Voi miten kauniisti kirjoitit rakkaasta mummistasi. Todella hienoa, että hän sai asua niin pitkään kotonaan. Paljon on vanhuksia joiden soisi jo pääsevän pois, kun ovat niin huonossa kunnossa. Minun ainoa isoäitini ei ehtinyt nähdä lapsiani, mutta itselläni on hänestä paljon ihania muistoja, joita en unohda koskaan. Lämmin osanottoni suureen suruusi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hän sai elää onnellisesti siinä mielessä, että sai kuolla omaan vuoteeseensa nukkuen ja oli suhteellisen terve viimeiseen saakka. Onneksi meille jää muistot. Kiitos osanotostasi!

      Poista
  5. Kiva kun jätit kommentin ja löysin tänne huippukivaan blogiin. Purjehdusaiheita, jee :)

    Otan osaa. Mummusi tosiaan oli aikamoinen supermummu - onneksi muistot elävät! Itse uskon, että pitkän iän salaisuus on asenne, jolla suhtautuu elämään ja uusiin asioihin. Positiivinen, utelias ihminen on avoin muutoksille eikä lopulta liiaksi märehdi, stressaa ja jää kieriskelemään elämän taitekohtiin, vaan vain vahvistuu niistä. Meillä on suvussa myös eletty pitkäikäiseksi ja jotenkin tulkitsen näistä supermummoista, että näitä aineksia on ollut takana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purjehdusaiheita taas kesän tullen riittää, niin perheen kesken purjehtien, kuin optarivanhempanakin. Kiitos osanotostasi! Olet varmasti oikeassa, että elämänasenteella on suuri merkitys pitkän iän salaisuuteen. Toivottavasti meistäkin tulee tuollaisia supermummoja aikanaan!

      Poista
  6. Surullista, mutta onneksi sinulla on nuo kaikki kauniit kallisarvoiset muistot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistot säilyvät ikuisesti, onneksi.

      Poista
  7. Voi, otan osaa suruusi! Mummosi on ollut todella upea nainen. Hän sai elää epätavallisen pitkän elämän johin on todella mahtunut paljon muutoksia ja ihania muistoja. Onneksi on olemassa mummot ja pullamössö, minäkin olen sellaista lapsena syönyt =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah hah. En kuitenkaan myönnä olevani pullamössösukupolvea ;-)

      Poista
  8. Osanottoni. Tekstisi ei jätä epäselväksi kuinka tärkeä ihminen mummusi oli ja kuinka hieno persoona hän oli. Siinäpä oli pitkä ja kaunis elämä. Olen itse asunut ison osan lapsuudestani mummolassa ja monet muistoistasi kuulostivat tutuilta. Mummoni oli elämäni valo, lohtu, pyyteetön rakkaus ja sydämen viisaus. Hän ei elänyt kovin vanhaksi, mutta osa hänestä elää vahvasti minussa, niin kuin sinun mummisi sinussa ja lapsissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi! Näin se on. Meille jää perinnöksi elämään osa mummuistamme meihin.

      Poista
  9. Otan osaa. Ihania muistoja sinulla mummostasi. Hienoa, että hän sai elää niin kauan ja vielä hyvävointisena. Omat mummoni ovat molemmat kuolleet vajaa kymmenen vuotta sitten. Välillä tulee ihania muistoja heistä mieleen, esimerkiksi tutuista tuoksuista, ruuista, tunnelmista ja sanonnoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Juuri kuvailemasi muistot ovat ihania. Niitä onneksi tulee lähes päivittäin.

      Poista
  10. Otan osaa suruusi, ihanasti kirjoitit mummustasi. Viimeiset omat isovanhempani olen menettänyt jo 16 vuotta sitten, olet onnekas kun sait pitää mummusi näin kauan :)
    t. Salla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä kiitollinen siitä, että sain tuntea hänet myös aikuisena.

      Poista