Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Västäräkistä vähäsen

Näin eilen västäräkin, joten kesään on aikaa enää vähäsen. Hyvä niin, se sopii minulle oikein hyvin. Pursiseurallamme on ensimmäiset veneet laskettu vesille viikonloppuna. 


Oma veneemme uinuu vielä talviunta pressujen alla. Saa nähdä ehdimmekö aloitella keväthuoltoa huomenna. Veneen astiat olen jo kaivanut esiin autotallista pesua varten. 


Tyttäreni A:n optimistijolla on saapunut kotisatamaan talviturneelta. Se kiersi Espanjan Torreviejan, Palamoksen ja Italian Gardajärven sekä Ruotsin Stenungsundin kautta Suomeen. Ensimmäiset vesitreenit kotirannassa on sovittu torstaiksi. 

Uuteen purjeeseen on saatu hänen purjenumeronsa ja vanhaan purjeeseen on kiinnitetty pikkuveljen purjenumero. Veneet odottavat pihassamme huoltoa nekin.


Pursiseuramme ihana ihana vanha saaristoravintola Paven on lähetellyt kesän menuehdotuksia. Voi miten monet kerrat olenkaan istunut tämän hurmaavan ravintolan terassilla nauttien ilta-auringosta ja vanhan talon portailla seuraten purjehduskisoja peukut pystyssä. Miten hauskoja hetkiä olemme viettäneet talon kuistilla rapujuhlissa illan hämärtyessä tai sadetta pitäen kesäpäivinä. Ruoka on aina ollut loistavaa, puhumattakaan miljööstä. Erityisen hyvää on ollut savustettu kala, sillä savustusuuni on terassilla. Paven on tänä vuonna toiminut sata vuotta pursiseuramme (ESF) purjehduspaviljonkina. ESF on perustettu vuonna 1906. Suosittelen Pavenilla vierailua ehdottomasti, mikäli paikka ei ole ennestään tuttu!   

 
Katse merelle ja kesää kohti!

 
 
Kahvi ei varmaan missään maistu niin hyvälle kuin merellä. 

Hyvää vappua, kesän alkamisen juhlaa! 
Nyt on seitsemän viikkoa keskikesän juhlaan! 

 






8 kommenttia:

  1. Niin ihanan kesäisiä kuvia! Aurinkoista vappua!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Kiva, että pidit kuvista. Aurinkoista ja iloista vappua myös sinulle!

      Poista
  2. KIITOS noista kesäisistä kuvista!

    Muistelen vappuja jolloin ollaan oltu jo useamman päivän purjehduksilla. Tänä vuonna ei todellakaan voi vielä mennä ja meinasi jo usko loppua. Kuvasi saivat kesän tuntumaan todelta, tänäkin vuonna :-)
    T. Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kommenteistasi! Oi, ne purjehdusvaput ovat varmasti olleet ihania! Nyt on todellakin ollut aika kylmää, yölläkin taitaa olla vielä pakkasta ;-) Lämpeneviä kelejä ja purjehduskesää odotellessa.

      Poista
  3. Ihanat kuvat ! Nyt meilläkin on jo vene vedessä.

    Pavenin lähellä on pyöritty, ja yhtenä kovan onnen aamuna herättiin Stora Herrössä ja kaivattiin kauheasti kahvia... (veneen varsinainen kahvi ja sen varakahvi olivat molemmat joutuneet tiskikoriin ja päätyneet kotiin).
    Kurkattiin verkosta että Paven mainostaa hienoja illallisia; tiedätkö olisiko sieltä saanut kahvia sunnuntaiaamuna ?

    Elena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kadehdittavan ajoissa olette päässeet aloittamaan kautta! Meillä on vene vielä pressun alla ja se odottelee keväthuoltoaan. Toivottavasti ehdimme sen kimppuun pian!
      Paven ei ole vielä auki, valitettavasti. Heti kun se aukeaa, niin kyllä sieltä varmasti sunnuntai aamukaffet järjestyy, ainakin näin hätätilanteessa;-) Ensimmäiset onsdagssegling kisat ovat 23.5. silloin viimeistään Paven avaa ovensa.
      Hyviä tuulia purjehduksiinne ja kiitos kommentistasi!

      Poista