Toisinaan elämässä tulee eteen asioita, jotka saavat sinut miettimään elämänmenoa. Ne pysähdyttävät sinut tekemään tiliä elämästäsi. Hyvä niin. Niinhän se on purjehtiessakin välillä on tarkistettava kurssia, jotta ei joudu kadoksiin. Välillä on hyvä arvottaa elämänsä asioita. Tänään tullessani huojentuneena lääkäristä, saatoin todeta, että yksi tärkeimpiä asioita elämässä on terveys (olkoon kuinka kliseeistä tahansa).
Arvojärjestyksessä korkealle kohoavat myöt perhe ja läheiset ihmiset. Kokea olevansa rakastettu ja antaa rakkautta. Tukea ja kannustaa toisiaan, olla lämmin olkapää mihin nojata, kuivata toisen kyyneleitä, kulkea tätä elämänpolkua käsi kädessä samaan suuntaan. Jakaa niitä onnistumisen hetkiä, nauttia ja heittäytyä hetkeen, unelmoida suuresti ja antaa mennä. Ilman tekojahan on vain unelmia!
Nähdä lastensa nauravan ja oppivan uusia asioita. Halata heidät halki iltaisin, istua sängyn vieressä ja jutella. Seistä tukena ja katsella heidän kiukutteluaan, rakentaa yhdessä tavoitteita, tutustua suureen maailmaan ja tutkia muurahaisia varpaiden juuressa.
Suotavaa olisi kai tehdä työtä, jossa viihtyy ja josta saisi sellaisen korvauksen menetetystä vapaa-ajastaan, että työnteko tuntuisi mielekkäältä. Hyvä on kuitenkin muistaa, että ketkä sitä arkkuasi kantavat. Työpaikalta harvoin tulee ketään.
Sitten on nämä kulissit, talo, vene, auto, kesämökki ja kaikki muu materia. Ihmisen perusluonteen mukaisesti sitä kai haluaisi aina isomman, paremman, kalliimman, hienomman ja enemmän. Johtaako tämä tie onneen, tuleeko loppua koskaan?
Tutkimusten mukaan omistaminen tuo ani harvoin pitkäaikaista onnea ja silti me turvaudumme usein juuri materiaan onnen etsimisessä.
"Money will buy you a pretty good dog, but it won´t buy the wag of his tail. "
Tätä elämää voi elää niin monella tavalla. Toinen valitsee toisen tavan ja toinen toisen. Ei ole oikeata ja väärää. Toivotaan, että jokainen löytää itselleen oikean tavan. Oikea tapa on se, että kokee tehneensä elämässään oikeita päätöksiä. Kokee käyttäneensä elämänsä sen arvoisella tavalla.
Itselleni oikea tapa on se, että voin olla tyytyväinen siihen mitä olen saanut elämässäni kokea. Koen eläneeni täysillä, uskaltaneeni elää! Elämässäni pelkään eniten sitä, että kokisin elämäni menneen sivusuun, sitä oikeata hetkeä odotellessani. Pelkään sitä, että en rohkene elää, vaan eläisin liian varmanpäälle. Olen tehnyt elämässäni rohkeita, jopa uhkarohkeita päätöksiä, mutta olen onnellinen, että olen uskaltanut ottaa ne askeleet. Ilman niitä olisi elämäni ollut henkisesti paljon köyhempää ja tylsempää. Ilman näitä askelia saattaisin katkeroitua. Olen onnellinen, että olen uskaltanut seikkailla, välillä hypätä tuntemattomaan ja välillä ollut vapaassa pudotuksessa. Välillä onnistunut ja välillä kohdannut asioita, jotka eivät toimineet, mutta olen aina saanut kokemuksia. Aina jatkanut matkaa.
Luin Anna Vihervaarasta -blogia ja oli aivan pakko lainata seuraava ote häneltä, sillä se oli kuin suoraan omasta ajatusmallistani:
"Saku Tuominen jakaa ihmiset hyvän maksimoijiin ja pahan minimoijiin. Toinen haluaa turvata nykyhetken, toinen seikkailla ja etsiä unelmiaan, oli se sitten järkevää tai ei. Maailma on valtava ja pelottava, eikä seikkailijalle aina käy hyvin. Jos pysyy paikallaan, on luultavammin turvassa - mutta entä elossa?
Ja juuri se, eläminen, on kai se juttu, miksi täällä ollaan."
Häviäminen ei ole kivaa. Mutta jos ei koskaan haasta itseään, ylitä rajojaan ja tavoittele mahdottomia, ei ole mahdollisuuttakaan voittaa ja samalla menettää kokemuksen, jonka saa vain laittamalla itsensä likoon. Itse asiassa häviäminen voi olla kivaakin, jos on osannut nauttia niistä hetkistä, jotka siihen johtivat.
Näissä mietteissä tänä maanantaina. Kivaa alkanutta viikkoa!
