Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

maanantai 16. marraskuuta 2015

Lomapäivä kanssani

Pariisin järkyttävien uutisten jälkeen sitä haluaa saada ajatuksensa pois kaikesta karmeudesta. Olkoon tämä hetki sellainen. Palaan ajatuksissani marraskuun alun matkaamme. 


Lomakohteemme oli Fuerteventuran saari, Corallejon kylä. Lomamme päämäärä oli lainelautailla eli surffata. Fuerteventura on siihen tarkoitukseen sopiva -kutsutaanhan kohdetta surffareiden parissa Euroopan Havaijiksi. Tämä taas johtuu siitä, että surffaukseen soveltuvia rantoja ja aaltoja riittää. Alla siis normaali lomapäivämme kulku Fuerteventuralla. 


Aamiainen hotellin terassilla. 



Vuorovesitaulukon mukaisesti surffausta joko aamupäivällä tai illalla. Tämän mukaan taas tennisvuoro mieheni kanssa joko aamulla tai illalla. 

Hotellin tenniskenttä sijaitsi upealla paikalla meren äärellä. Lämpötilan vuoksi tennistä piti pelata heti aamiaisen jälkeen tai myöhään iltapäivällä. 



Mikäli pääsin pelaamaan tennistä heti aamusta oli hymyni taattu koko päiväksi. 
Tenniksen jälkeen oli pakko pulahtaa viereiseen uima-altaaseen vilvoittelemaan. 


Toisinaan oli pakko tilata kuppi kahvia ennen surffaustuokiota. 


Mikäli surffaus ajoittui iltapäivään, nautimme ennen sessiota lounasta. 
Eräänä päivänä tässä ravintolassa, jonka näkymät olivat aika kivat :-) 


Meille jo ennestään muista lajeista hyvin tuttu kolmen K:n taktiikka (kuljeta, kustanna ja kannusta) toimii myös tässä lajissa. 




Surffausajankohta ja ranta määräytyivät siis tuulen ja vuorovesitaulukon mukaan. Niinä kahtena päivänä, kun Manuel oli kanssamme, hän luonnollisesti päätti ajankohdan ja rannan. 





Surffaus ei ole helppo laji ja vaatii paljon sinnikkyyttä ja voimaa. On raskasta kerätä lautansa ja itsensä kerta toisensa jälkeen "pesukoneesta". Pitää olla myös valmis nielemään merivettä. 
Pieniä onnistumisen hetkiä kuitenkin viikon aikana jo näimme. Tässä niistä muutamia: 
















Hotellissamme oli puolihoito. Oli aika ihana näin aktiivisen päivän päätteeksi mennä hotellin alakertaan syömään ja juoda aperitiivit omassa huoneessa ennen ruokailua. 
Näköalakaan huoneesta ei ollut kehno. 



Loma -mikä ihana tekosyy unohtaa kaikki ikävyydet. 
Olkoon viikkonne turvallinen ja antoisa! 





8 kommenttia:

  1. uuu-uu kui ihanaa...
    -Maria

    VastaaPoista
  2. Upeita aurinkoisia ja hymyileviä hetkiä! Noita kelpaa muistella. Maailman asiat eivät suremalla kuitenkaan tästä parane - päinvastoin.

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihania ja aurinkoisia tunnelmia tähän harmauteen missä nyt suomessa olemme. Aivan ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pimeys ja harmaus kyllä unohtuivat hyvin hetkeksi!

      Poista
  4. Voih, niin ihanan aurinkoista, lämmintä ja valoisaa! Upeita kuvia ja tunnelmia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva jos pystyin välittämään tunnelman myös ruudun toiselle puolelle.

      Poista