Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Maanantain mainiot

Maanantai ja ensimmäinen työviikko parin lomaviikon jälkeen. Maanantai oli kuitenkin vielä vapaapäiväni. Päätin siis nauttia siitä. Vein nuorimman tyttäreni ratsastusleirille ja lähdin lenkille. 




Tallille palatessani jäin ihastelemaan Soukanpohjan kartanon pihamaalla olevia ruusuja. Ne nojailivat niin kauniisti piharakennuksen seinää vasten. Osa niistä kurkotti aidan yli. 
Omistajarouva innostui esittelemään minulle ruusujaan enemmänkin. Sain hyvän oppitunnin vanhoista perinneruusuista sekä tuontiruusuista ja niiden hoidosta. Opin myös monta uutta nettiosoitetta aiheesta. 






Tuoksu ei valitettavasti välity kuvan välityksellä. 

Seurasin tyttäreni ratsastustuntia ja näin iloisen tytön sain sieltä sitten mukaani. 
Luin  maailman parhaan aforismin: " Jos haluat lastesi kehittyvän, anna heidän kuulla mitä kaunista kerrot heistä toisille." - Haim Ginott


Kesän marjat ovat niin hyviä! Ostin jälleen mansikoita ja mustikoita. Söin samantien niitä lautasellisen. Molempia pakastin myös talven varalle. Mustikoista tein perinteisen murutaikina piiraan, johon tulee muruja myös päälle. Piirakan päälle kun vielä lisäsi kermavaahto nokareen niin maukas jälkkäri oli valmis. 


Maanantain mainioita hetkiä ja makuja siis tässä. 

Kivaa keskiviikko iltaa ja torstaita!  


4 kommenttia:

  1. Olen enemmän itse "ruukkukukkapuutarhuri", mutta tänä kesänä olen alkanut miettiä, josko meidänkin tilalle istuttaisi jotain perinneruusua. Ovat nuo kyllä niin kauniita! Kesä-heinäkuun vaihteessa kukkiva ihana, villinä siellä täällä kasvava juhannusruusu on saanut minut vähitellen lämpenemään ajatukselle :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnistan itsessäni myös tuon "ruukkukukkapuutarhurin". Istutin tänä kesänä pihaamme kuitenkin kolme juhannusruusua ja kaksi juhannusmorsianta. Vanhemmiltani sain Tertin ruusun. Pidän jotenkin siitä, että monet ruusut kukkivat näin loppukesästä, kun muut kukat ovat jo parhaat päivänsä nähneet. Ruusujen tuoksu on ihana. Haaveilen myös siitä, että ne kasvaisivat niin suuriksi, että voisin poimia oksia niistä maljakoihin sisälle :-) Joko sain myytyä ruusuidean sinullekin :-) ?

      Poista
  2. Ihania tunnelmia ja viiliksiä kerrassaan. Näitä sinun kuvia on aina niin mukavaa katsella.

    VastaaPoista