Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Voimahali

Törmäsin erääseen ex-työtoveriini tänään. Näin hänestä, että hän oli voimahalauksen tarpeessa. Halasimme ja kysyin miten hän jakselee. Hän oli kovin ylirasittunut ja kertoi, että hänellä on huomenna edessään erittäin ikävä juttu. Toivotin hänelle voimia ja jaksamista. Neuvoin huolehtimaan itsestään, olemaan itsekäs. Kerran ollessani aivan toivottomassa tilanteessa hän katsoi minua ymmärtäväisesti hymyillen, halasi. Sanoja ei juurikaan tarvittu, hän pystyy näkemään lävitseni. Ymmärtäväisellä hymyllä ja halauksella on suuri voima. 


Nykyisin työelämä vaatii meiltä paljon. Meidän pitää oppia olemaan itsekkäitä, jotta emme unohda huolehtia itsestämme ja läheisistämme tässä paineessa. Meidän on hyvä pysähtyä toisinaan miettimään, että kuka arkkuamme lopulta kantaa. Meidän pitää ottaa rauhallisia hetkiä itsellemme, luoda harmoniaa ja mielenrauhaa. Meidän pitää kuunnella itseämme. Sallia itsellemme aikaa. Lastemme tultua tänään treeneistä ja kavereilta söimme jälleen yhdessä pöydän ääressä, kuuntelimme toistemme kuulumisia. Sen jälkeen siirryimme takan ääreen. Tuli kannustaa paljastamaan ajatuksia ja tunteita, se rauhoittaa ja muistuttaa mikä on tärkeää. Lapset istuivat ympärilleni. Ihana pieni yhteinen rauhallinen hetki. Jokailtainen tapa meillä on myös iltahalaus. Sen jälkeen tulee hyvä uni! 
Tack livet! 






   


   

4 kommenttia:

  1. Tämä on niin totta! Kun suruviesti saavutti työpaikkamme, tukivat työkaverit toisiaan. Silloin jo pelkkä katse merkitsi paljon, saati sitten halaus tai lämmin sana. On niin tärkeää pitää itsestään ja niistä kaikista läheisimmistä varsinkin hyvä huoli. Pysähtyä siinä arjen keskellä.

    VastaaPoista
  2. Blogissani on sinulle tunnustus :)

    http://pearlywhite2.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. onpas täällä ihanan positiivisia ajatuksia, haleja tarvii jokainen! :)

    VastaaPoista
  4. Joo haleja ei ole koskaan liikaa! Yritän aina nähdä asioissa positiivisen puolen. Mukavaa iltaa ja paljon haleja ;-)

    VastaaPoista