Sunnuntaista sunnuntaihin eli tapahtui viikolla

Meillä ei näköjään käy enää vieraita -paitsi he, jotka kutsuvat itse itsensä kylään. Havahduimme tähän eräänä iltana mieheni kanssa ja mietimme, että miten näin onkin päässyt käymään. Miksi vieraiden kutsuminen tuntuukin monesti niin työläältä? Siivoamisen ja ruuanlaiton sijaan haluaa vain ulkoilla, saunoa ja istua villasukat koivessa hiljaa tai istua sängyssä tuijottaaen jotakin sarjaa tai lukea. Niin ja tehdä jotakin hyvää, mutta simppeliä ruokaa helposti. Onko tämä ikääntymisen merkki vai olemmeko vain muuten muuttuneet epäsosiaalisiksi? 

 

Niin tai näin. Ihanat ystävämme olivat ilmoittaneet tulevansa meille viettämään uutta vuotta. Minä kärsin taas uuden vuoden aattona maailmanluokan migreenistä, joten peruimme vierailun. Vuorokauden podettuani aloin keskiyön lähestyessä kammeta itseäni jälleen elävien kirjoihin. Yöllä lähdimme katsomaan Hesaan Suomi 100v. ilotulitusta lastemme kanssa. Hienohan se olikin! 

 Uuden vuoden päivänä keksimme kutsua ystävämme meille brunssille. Joustavia ja leppoisia kun ovat, niin saapuivat tietysti iloisina Cristal pullo kainalossa. Ollaan me kerran aiemminkin heidän kanssa juoneet "sunnuntai skumppaa", silloinkin tilanteen saneleman "pakon" edessä. Täytyy sanoa, että vanhaksi me vissiin tullaan, kun me kaikki yhteenääneen totesimme sen maistuvan paremmalta brunssilla, kuin se olisi illallla väsyneenä maistunut. Selkeästi vuoden paras päivä ;-) Ihanat ystävät. 

Alkuviikko meni jälleen hurahtaen lumisateen, pakkasen ja työkiireiden myrskyssä. Maanantaina ja tiistaina olin toimistolla, keskiviikkona olin taivaalla, torstai aamuna avaamassa erästä tilaisuutta Finnair Flight Academyssa. Neljäpäiväinen työviikko olisi muuten aika kiva. 

Perjantaina olimme kutsuneet (vai olikohan sekin niin, että vanhempani kutsuivat itsensä) loppiaislounaalle. Olin unohtanut hakea Alkosta viiniä, mutta onneksi sitäkin löytyi viinikellarista.

 

Grillasimme lohta ulkona, mutta istuttiin kuitenkin sisällä. Syötiin mustikkapiirakkaa jälkkäriksi ja naurettiin kadonneen hopeisen kynttiläjalan tarinalle. Tiedä, kuka vieras senkin on vienyt ;-) ;-) 

 

 

 

Olisimmekohan tänä vuonna hieman aktiivisempia vieraiden kutsumisen suhteen? Nähtäväksi jää. 

Lauantaina olin sopinut ystävättäreni kanssa kävelylenkin ja lounastreffit Nokkalan Majakkaan. Jäi vähän lenkki lyhyeksi, kun tuuli kaatoi pihassammekin kilojen painoisen lyhdyn ja lunta pyrytti oikein kunnolla. No, toisaalta olipahan juuri sopiva sää istua lounaalla tämän sielunsiskoni kanssa.

 

 Ajatuksemme kulkevat niin samaa rataa, että toisinaan ihan pelottaa. Uskomatonta, että kaikista maailman kengistäkin meillä oli jalassa jälleen täsmälleen samat kengät. Hän oli ostanut omansa Oulusta muutama vuosi sitten ja minä Berliinistä samoihin aikoihin. Kumpikaan meistä ei ole koskaan nähnyt ko. kenkiä kenenkään muun jalassa. Ilta meni perheen kanssa.

Sunnuntai ja vihdoin joulu- ja uudenvuoden taukojen jälkeen normaali ratsastustunti. 
"There is no better mirror than the one you see in your horse". Ratsastuksessa kiehtoo mm. se, että on ratsastaja ja ratsu ja heillä voi olla molemmilla hyvä päivä tai huono sellainen. 
Lisäksi on aina olemassa kemiat, toiset hevoset eivät vain kerta kaikkiaan sovi kemialtaan toisille ratsastajille. Tänään tuntini oli tosi onnistunut ja kaikki edellä mainitut seikat olivat onnellisten tähtien alla. Hevonen oli eräs puolilämminverinen suosikkini ja molemmilla ilmeisesti hyvä päivä. 

Hyvää ja energistä alkanutta viikkoa! 

 
 

#familytime #campfire #camping #happy

Mieheni kanssa olemme nyt reissanneet työmme puolesta enemmän kuin matkalaukkua jaksaa innoissaan pakata ja lentokoneessa istua. Päätettiin siis viettää rauhallinen pääsiäinen täällä kotona perheen kesken. Tässä tulee pääsiäisemme tunnelmia kuvien muodossa: 

 

"Onko siis pakko poseerata näiden sun naurettavien narsissien kanssa?"

 

Ollaan keräännytty monen monta kertaa pöydän ympärille ruuan äärelle. On ihana, että koko perhe on kasassa. Niin ja kerrankin kaikki olivat tyytyväisiä lounaaseen, kun valmistin pitkästä aikaa etanoita. 

 

Lampaanviulu, valtava määrä valkosipuleja, tuoreet yrtit, minttuhyytelö ja punaviini. Kyllä pääsiäinen on aika mukava. 

 

 

 

Mieheni ja poikani innostuivat rakentamaan yhteen avaraan tilaan väliseinän, jotta poikani saa lisää yksityisyyttä. Yksi rakennuslevy näkyykin tässä kuvassa, jos on tarkkasilmäinen. 

Rauhallisten päivällisten lisäksi he ovat siis huolehtineet siitä, että on kuulunut kaikenlaista nakutusta ja olohuoneemme on näyttänyt joltain aivan muulta kuin viihtyisältä kodilta. 

 

Pihasta löytyi elonmerkkejä. 

 

 Sunnuntaina kävin aamukävelyllä Seurasaaressa rakkaan ystävättäreni kanssa. Päädyimme sieltä vielä kahville Torpanrantaan. Oli ihana nähdä häntä pitkästä aikaa! Tulee nähtyä liian harvoin ja soitellakin voisi useammin. 

 

 Olin yrittänyt muutamana päivänä houkutella perhettämme Helsinkiin ravintolaan syömään. Ehdotukseni ei saanut kannatusta, etenkään lastemme keskuudessa. Oli kuulemma niin ihana olla vain kotona. No kiva kuulla toisaalta että he viihtyvät kotona. 

Eipä siinä sitten mitään. Meikäläinen laittoi nuotion pystyyn takapihalle ja pyysi perheen nuotiopiiriin grillaamaan. Kaikki tulivat todella mielellään! Grillikausi on nyt avattu, eikä millään Weberillä vaan avotulin.

 

Siinä vaiheessa, kun ilmoitin, että jälkiruuaksi voivat grillailla vaahtokarkkeja kuulin iloisia huudahduksia: "äiti on ihan paras!". Lasten snapchat ja instatilit täyttyivät nuotiokuvista ja hashtageistä familytime jne. Tässä se taas nähdään, että monesti ne yksinkertaiset asiat ovat niitä parhaita. 

 

Tänään olen juonut kahvit auringossa ulkona, ruopsuttanut pihaa ja tallillakin on taas vietetty aikaa. 

 

Niin ja mikä parasta pääsiäisenä Yle2 on lähettänyt koulu- ja esteratsastuskisoja maailmancupista Göteborgista! Kiitos Yle! 

 

Oikein hyvää alkanutta viikkoa! 

Terveisin hevostäti. 

 

 

 

  

 

 

Talliterapiaa

On ollut upea huomata miten aikuisena voi vielä hurahtaa johonkin asiaan näin totaalisesti.  Olen vieläkin sunnuntain ratsastustuntini jälkeisessä huumassa, leijun pilvissä, haaveilen laukka-askelista. Löydän itseni lukemasta ratsastusaiheisia julkaisuja. Suljen silmäni ja palaan siihen ihanaan vapaudentunteeseen, jonka voin kokea hevosen kiitäessä ja kokiessani olevamme loistava työpari. Okay, myönnettäköön olinhan lapsenakin ponityttö. Näin se kai on, että tietyt asiat eivät vain muutu. Ne saattavat unohtua hetkeksi, mutta voi ihanuus sitä hetkeä, kun löydät ne elämääsi uudelleen! 

Suurta iloa minulle tuottaa myös se, että nuorin tyttäreni (joka ei ole koskaan innostunut purjehduksesta ja paatissa istumisesta, kuten hän asian ilmaiseen) on hurahtanut ratsastukseen. Näin meillä on hänen kanssaan yhteinen harrastus. Ratsastustuntimme on peräkkäin ja seuraamme monesti toistemme tunteja ja arvioimme sitten autossa kotimatkalla toistemme menoa ja hevosia / poneja. 

Tyttäreni sai tänä syksynä myös itselleen tallilta hoitoponin, jota hän käy hoitamassa kolmena päivänä viikossa. Kuvan poni ei liity tähän tarinaan, vaikka onkin yksi tyttäreni suosikkiponeista. 

Näin se vain on, että toiset tulevat onnelliseksi lannalle haisevista kengistä ja kuolatuista takinhioista sekä karvaturpien halauksista :-) 

Samalla kehittyy tasapaino, koordinaatiokyky, jalka-ja käsilihakset ja erityisesti selkä- ja vatsalihakset. Siitä päätellen, että miten hikinen olen tuntini jälkeen, kehittyy tässä lajissa myös kunto. 

It isn´t about how many ribbons you win or how much money you make. Life´s about doing 

something you love and never giving up. 

So ride more and worry less!  

Tapahtui viikolla

Maanantai oli onneksi vapaapäiväni. Se meni pyykkiä pestessä, siivotessa ja viikon ruokakauppareissun tehdessä. Tavalliseen tapaan tuli kuskattua lapsia mm. tallille. 
Olen itsekin ihastunut näihin "karvaturpiin". On mielenkiintoinen tutustua niiden omalaatuisiin persooniin. 

Mieheni ollessa taas koko viikon (ma-pe) työmatkalla otti poikani vapaaehtoisesti hoidettavakseen "miehen" työn. Mietin kyllä, että mikähän koira tähän on haudattuna. Vielä ei ole selvinnyt. 

Tiistaina oli aika lähteä töihin. Olen ollut flunssan jäljiltä hieman veto poissa ja mieli maassa. Tukholman kentällä mietin taas tätä maailman menoa. Ei varmaan tarvi sanoa mihin näistä koneista tuossa sateessa olisi tehnyt mieleni hypätä. En myöskään yhtään ihmettele vanhempia ihmisiä, jotka päättävät viettää talvet auringossa. 

Poikkesin kentällä tapani mukaan Joe&Juicessa hakemassa normisetin: tunacado-leivän, cappuccinon ja pick me up -juoman. Päivän vitaamiinit ovat taattu ja kyllähän tuo sydän kahvin päällä aina mieltä lämmittää. 

Illalla päätin sadetta ja puolikuntoista oloani uhmaten tehdä kävelylenkin odotellessani tytärtäni tallilta.

Pidin silmällä naapureiden asuntoa heidän ollessaan matkoilla. Lähetin heille kuvan pihastaan. Heillä on pihassa paljon upeita kukkia. 

Kävin kampaajalla ja nauroimme kampaajani Janin kanssa jälleen vedet silmissä lähipäivien tapahtumia työpaikoillamme. Tekee hyvää nauraa välillä niin, että vatsanpohjaan sattuu. 

Torstaina kävin tennisvalmennustunnillani. Eräs ryhmämme palaaja kirjoitti facebookiin tunnin jälkeen jotakin tämän suuntaista: "juuri kun luulet, että aurinko ei risukasaan paista, niin tulee tennis ja maailman on taas hetken aikaa valoisampi paikka."

Tällainen tunne minullakin monesti tennistuntimme jälkeen on. Sen lisäksi, että se on ihanaa liikuntaa ja todella vaikeaa, on meillä siellä tosi hyvä porukka! 

Perjantai aamuna ihailimme aamiasta syödessämme lasten kanssa tätä suloista metsäkaurisvasaa. Ihmettelimme minne sen äiti on joutunut, mutta siinä hetken seurailtuamme tuli äiti ja haki pienen kotiin. 

Perjantai aamuna vein lapset kouluun. Minun olisi pitänyt hakea yksi lapsi sieltä hammaslääkäriin takaisin Espooseen kahden tunnin päästä. En jaksanut ajella kodin ja koulun väliä, joten jäin Fazerin kahvilaan aamukahville ja tein erään kuvaprojektini valmiiksi. 

Viikonloppuna tuli miehenikin kotiin. Hän oli saanut flunssani ja poti sitä koko viikonlopun. Jouduimme jopa peruuttamaan erään kivan kyläilyn. 

Perjantaina sain yllättäin eräältä ystävältäni omatekoista näkkileipää ja nämä ihanat servetit, jotka hän lähetti lastemme mukana minulle.  Teksti on mielestäni loistava ja kylläpä on ilahduttavaa saada jotakin lahjaksi aivan odottamatta! 

Otimme viikonlopun hyvin rauhallisissa merkeissä, teimme hyvää ruokaa, juotiin kahvia sängyssä ja luettiin Hesaria ja kävin kävelyllä. 

Siivosin vaatekaapista kaikki kesävaatteet pois (tosin todella vastentahtoisesti). Tämähän on se viimeinen naula arkkuun, nyt se kesä on mennyt. 

Vaatekaappini sisältö on hyvin "monipuolinen". Värejä: musta, vaalea ja ruskean / beigen eri sävyjä. Materiaalit silkki, nahka ja kasmirvilla. Housut näyttäisivät olevan mustia tai mustia ;-) 

Sunnuntain kruunasi ratsastustuntini. Meitä oli tunnilla eilen vain kaksi eli minun lisäkseni vain yksi oppilas. Saimme harjoitella kevytistuntaa ravaten maapuomeilla ja laukkaharjoituksia. Innostuimme laukkaharjoituksista niin, että emme olisi halunneet lopettaa lainkaan. Toisaalta aikuisten kursseilla ja varsinkin kuin meitä oli vain kaksi voi opettaja kuunnella hyvinkin paljon oppilaiden toiveita -kuten eilen kävi. 

Tässä eilinen ihana kaverini Paxu. Mitä olisikaan elämä ilman hevosia ja ratsastusta?

Olen niin onnellinen, että vuosien tauon ja mietinnän jälkeen olen päässyt takaisin tämä lapsuuden harrastukseni pariin.  

Saa nähdä mitä uusi viikko tuo tullessaan. Tänään lähden käymään kaksi kertaa Kööpenhaminassa. Joten se on hej hej ja kivaa viikkoa!