Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Maalillakin saa paljon aikaiseksi

Uusi kotimme on vanha saaristolaistalo. Talo on ottanut meidät hyvin vastaan. Talo on mielestäni hyvin kodikas ja lämminhenkinen, mutta  täällä on yhä asioita, joista en pidä. Täällä on asioita, jotka odottavat muovautumistaan. Muovaako talo meidät vai me talon, en tiedä vielä. Yksi niistä oli makuuhuoneemme vaatekaapit. Itse kaapit olivat erittäin hyvässä kunnossa. Nykyisin, kun minua ahdistaa ajatus siitä, että maailma hukkuu tavaraan, yritän omalta osaltani välttää tarpeetonta tavaroiden poisheittämistä. Kaappien poisheitto ja uusien kaappien ostaminen tilalle ei siis ollut varteenotettava vaihtoehto. 




Makuuhuoneemme vaatekaapit olivat väriltään tällaiset eli kuva ennen


Päätimme maalata kaapit, sillä eihän meillä ollut mitään menetettävää ;-) 
Väriksi valikoitui minulle jo suosikiksi noussut mudanväri. Olimme käyttäneet vanhassa kodissamme ko. maaliväriä makuuhuoneen seiniin, joten tiesin, että en kyllästy siihen. Lisäksi se sopi meidän jo olemassa oleviin muihin makuuhuoneen kalusteisiin. 


Ja kuvat maalausprojektin jälkeen: 





Rauhaisia unia itse kullekin! 

20 kommenttia:

  1. Pienillä muutoksilla saa paljon aikaiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Välillä ihan hämmästyttää miten paljon esimerkiksi väreillä saa aikaiseksi.

      Poista
  2. Kaunis kaappien väri ja muutos! Upea väri ja istuu täydellisesti saaristolaistaloonne! Onnellista elämää siellä! Kiva seurata, täälläkin talo saaristomaisemassa! Syysterveisin, Hanna:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kävin katsomassa blogiasi, siellähän on vaikka mitä ihanaa! Onnellista syksyä myös sinne!

      Poista
  3. Juu, korjaus ja fiksaus todellakin kannattaa, monelta kantilta ajateltuna. Tänään juuri kauhistelin, kun meidän lähellä uimahallissa oli jonkin asteinen remppa menossa. Kamalasti, siis oikeasti kamalasti, noin 20 lavallista, muovijätettä ja varmaan sitä pvc:tä kaikki. Ne oli meidän metsän laitaan kipattuna, varmaan joku tietysti korjaa muualle. Kävi taas jotenkin sydämen päälle. Ostan nykyisin (aina kuin vain kykenen) vain tavaraa, joissa kierrätysarvoa tai / ja se on tehty luonnollisesta materiaalista. Vaikka se olisi sitten kärpäsenkakka tässä katastrofissa, niin jotain silti. Pakkohan se on yrittää - muuta ei voi. Kaunista syyssäätä sinne Suomeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän ahdistuksesi nähdessäsi nuo jätekasat. Minäkin kiinnitän huomiota yhä enemmän materiaalien kierrätysmahdollisuuksiin. Välttelen materiaaleja, joita on vaikea kierrättää tai korjata. Hyvää syksyä sinne!

      Poista
  4. Kaapeista tuli todella kauniit! Täydellinen lopputulos monellakin tapaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Itsekin pidän lopputulosta onnistuneena!

      Poista
  5. Loistava muodonmuutos: ne ovat ihan eri kaapit maalaamisen jälkeen! Katseeni myös osui mielenkiintoiseen yksityiskohtaan: kuka teillä soittaa kitaraa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Mieheni on soittanut kitaraa, tosin nykyään soittelee hyvin harvkseltaan. Lähinnä pienen painostuksen alla pyynnöstä.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Tuli kyllä hyvä mieli, että saimme ratkaistua ongelman näin ekologisella tavalla!

      Poista
  7. Kaapista tuli upean näköinen!

    VastaaPoista
  8. Hei,

    hieno lopputulos! Kerrotko vielä maalin valmistajan ja koodin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valmistaja on Sadolin ja väri on maailman värit kartalta: Nepal.

      Poista
  9. Ei hyvää päivää, ovatko kaapit todella samat!!! Siis uskomaton muutos! Nyt näyttävät todella tyylikkäiltä. Ilman maalia olivat jotenkin "mökkimäiset". Kyllä kannatti todella maalata. Ihanaa viikonloppua teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ilman maalia ne olivat aivan mökki ja nyt ne ovat enemmän huvila ;-) Ihanaa sunnuntaita teidän perheelle!

      Poista