Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

maanantai 12. toukokuuta 2014

Mietteitä äitiydestä

Äitienpäivä tuli ja meni. Vuodet vierivät, lapset kasvavat. Muistan joskus vanhemman rouvan huudahtaneen, kulkiessani kolmen alle neljä vuotiaan lapseni kanssa, että tuo en elämän parasta aikaa! Juuri sillä hetkellä en sitä allekirjoittanut ja vannoin, että tätä aikaa en tule kaipaamaan, jos hengissä selviän. Eräs ystäväni kommentoi minulle aikoinaan odottaessani ensimmäistä lastani, että pian alkaa elämäsi rankin duuni. Allekirjoitan sen täysin. Silloin en sitä ymmärtänyt. 

Äitiys - luulin, että se olisi jokin selvä rooli, joka avautuisi minulle lapsen synnyttyä. Huomasin pian, että minusta ei kasvanut "hiekkalaatikkoäitiä". Lapsemme eivät liioin päässeet pallomereen, minua ei kiinnostanut vauva-lehdet eikä vaippakeskustelut. Koin siitä aluksi huonoa omaatuntoa. Onneksi löysin oman tapani olla äiti. Kuljin lasteni kanssa keskustan kahviloissa, lapsemme istuivat ravintoloissa syömässä kanssamme, kävimme taidenäyttelyissä ja matkustimme ympäri maapalloa. Emme liioin luopuneet harrastuksistamme, purjehduksesta tai laskettelusta vaan otimme lapset mukaamme.  He kulkivat kanssamme niin Kreikassa merellä kuin Ranskassa alpeilla. Tajusin, että vaikka en nostanut koriste-esineitä lasten vuoksi katon rajaan, lapsemme joivat laseista muovimukien sijaan, pöydänkulmia ei pehmustettu eikä laatikoita lukittu ja huolehdin omasta ulkonäöstäni ja hyvinvoinnistani, niin sekään ei vähentänyt rakkauttani lapsiani kohtaan. Tajusin, että vaikka en sopinut "perinteiseen" pullantuoksuisen uhrautuvan äidin muottiin, se ei tehnyt minusta huonompaa äitiä. Luimmehan kuitenkin rooliimme kuuluvasti pitkät illat iltasatuja lapsillemme sylikkäin sängyllä istuen.    



Olenko ollut riittävän hyvä äiti? Uskon, että jokainen äiti, joka kokee tehneensä parhaansa lastensa hyväksi, jokainen joka on antanut rakkautta sydämestään, aikaansa pyyteettömästi ja jokainen, joka on jaksanut asettaa lapsille rajoja on riittävän hyvä äiti. 


Mitä olen oppinut omalta äidiltäni? Positiivisuutta, valoisaa elämän asennetta. Toiset äidit osaavat tehdä maailmasta paremman paikan vain olemalla olemassa. Ihailen hänen kykyään ammentaa kaikesta jotakin hyvää ja kaunista. Toisinaan kevyesti lakaisemalla ongelmat maton alle, mutta syntyy sitä kaunista niinkin.

"Olisin ollut paljon aikaisemmin paljon kiitollisempi
Sinulle, Äiti, 
jos minulla olisi ollut kaikki tämä 
kokemus äitinä olemisesta." 



Äitienpäivän aamua vietin nuorimman tyttären ja kissapojan seurassa, sillä poikani on ollut Ranskassa vaihto-oppilaana koko viikon ja vanhin tytär ja luonnollisesti myös mies olivat tyttären maajoukkuepurjehdus karsinnoissa. Kissapoika tuli minut herättämään ja valtasi tuttuun tapaan tyynyni aivan muina miehinä. Hänhän se sankari tässä on. 



Nuorin tytär tarjoili sänkyyn kahvia ja kortin sekä leipoi kuningatar kakun aivan itse! 


Lähdimme hänen kanssaan Kulosaareen BS:n pursiseuralle äitienpäivälounaalle. Tarkoituksena oli saada mukaan myös mies ja vanhin tytär. Mies saatiin, mutta vanhimman tyttären huomion veivät kaverit ja kisahulinat. Hän kävi kyllä pyytämässä luvan olla poissa yhteiseltä lounaaltamme. Heillä näytti olevan niin hauskaa, että en malttanut kieltää. Söi siellä sitten rantakalliolla kisatovereiden kanssa pyttipannua. 




Hyvän äitienpäivälounaan lisäksi löysin rannasta paljon tuttuja ja muutaman ihanan karvaturvankin. Tämä ruskea kaveri on aivan kuin meidän edesmennyt rakkaamme. 


Vanhin tyttäreni sanoi, että hänen äitienpäivälahjansa oli hänen kisamenestyksensä (kolmanneksi paras tyttö). Olin erittäin onnellinen hänen puolestaan! Illalla hän toi minulle vielä kortinkin. Kyllä nämä molempien tyttöjen kortit lämmittivät mieltä. Kiitos rakkaani! 

Näissä mietteissä sitä äitienpäivää vietettiin jo neljännentoista kerran. 

Hyvää arkista maanantaita kaikille äideille! Te olette loistavia, juuri sellaisena kuin olette! 
  

  

12 kommenttia:

  1. Kaunis kirjoitus! Erityisesti tuo kohta sykähdytti, että jotkut äidit onnistuvat tekemään maailmasta paremman paikan vain olemalla olemassa. Siihen kun itse pystyisi!

    Arvaapas, poikani vilahtaa tuolla sinun kuvissasi purjettaan laittamassa musta tupsupipo päässä, heh hauskaa :))

    Kyllä me saadaan olla onnellisia näistä lapsosistamme, eikö vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näinhän se on, että jotkut ihmiset yleensäkin saavat maailman tuntumaan aika ihanalta paikalta, vaikka olisi mikä.
      Hauska yhteensattuma, en olisi häntä tuosta tunnistanut, ellet olisi sanonut. Oma tyttäreni välttelee tätä "äitipaparazzia" nyt kaikin keinoin. Saan oikein suostuttelemalla hänet harvoin kuviin. Toisaalta muistan olleeni itse lapsena samanlainen ja taidan vieläkin olla vähän sellainen.
      Saadaan todellakin olla onnellisia niin kauan kuin teinimme viihtyvät vesillä raittiissa ulkoilmassa!

      Poista
  2. Voi miten liikuttava... Ihanaa että kuuntelet sydäntäsi äitydenkin suhteen. Uskon että lapsesi ovat kovasti kiitollisia vielä aikuisenakin (tai varsinkin silloin) maailmankuvaa avarataneesta ja toiminnallisesta perhe-elämästään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvä olla rehellinen itselleen. En usko, että äitiydessä tai missään muussakaan asiassa toimiminen yleisten normien / odotusten mukaisesti tuottaa tulosta, jos ne eivät vastaa omaa
      arvomaailmaa tai ne eivät sydämessä tunnu oikeilta.

      Poista
  3. Oi kiitos hyvästä kirjoituksesta...Itse olen monena hetkenä "kantanut" tunnetta huono äiti kun en vaan jaksa istua hiekkalaatikolla tai innostua pulkkamäestä ym..mutta olemme nauttineet ihania hetkiä niin kahviloisssa kuin matkoilla lapsemme kanssa. Itse tulin äidiksi lähes nelikymmpisenä. En ole koskaan tuntenut valtavaa vauvakuumetta tai mitään perheenperustamisviettiä. Minusta vaan "kasvoi" äiti tuolle ihanalle 5vuotiaalle pikkumiehelle josta olen niin ylpeä ja kiitollinen...toivon vaan että hänkin on kiitollinen sitten isompana meidän "perheeestä". Hyvää alkanutta viikkoa sinulle...
    -Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei äitien tarvitse istua hiekkalaatikolla, mikäli se ei tunnu hyvältä. Oletko lukenut kirjan, kuinka kasvattaa bèbè. Se oli minulle todella huojentavaa luettavaa. Se oli jonkinlainen synninpäästö, en ollutkaan ollut huono äiti vaan ranskalainen äiti. Suosittelen lukemaan, antaa näkökantaa siihen, että miten suppeakatseinen suomalaisen äidin muotti on.
      Minäkään en lukeudu niihin, jotka olisivat innostuneet vieraiden lapsista tai tuntenut vahvaa vauvakuumetta tai perheenperustamisviettiä. Mietin pitkään vaihtoehtoa elää lapsettomana. Enpä uskoisi sitäkään, näin kolmen lapsen kiitollisena, onnellisena ja lapsistaan joka hetki huolehtivana äitinä. Olen onnekas, kun minulla on nämä maailman tärkeimmät ihmiset!
      Uskon, että poikasi arvostaa perhettään, kun hänestä noin kauniisti kirjoitat!
      Hyvää viikkoa myös sinulel ja pojallesi!

      Poista
  4. Ihana kirjoitus. Täällä samanmoinen, itsestään myös huoltapitävä äiti. Toisinaan tuntuu, että kotiäidin pitäisi olla mieluusti hieman 'kulahtanut', jotta se sopisi suomalaiseen äiti-muottiin. Mutta onneksi tuntuu siltä, että tämä näkökanta on hiljalleen muuttumassa ja ymmärretään, että yhtä muottia äitinä olemiseen ei ole. Eihän lapsetkaan ole kaikilla samanlaisia. Mahtava harrastus teillä, odotan aikaa jolloin saan istuttaa omat lapseni ensimmäisen kerran optarin kyytiin. Niin ja kuinka kasvattaa Bebe on loistava opus, jokaisen äidin (tai oikeastaan odottavan äidin) olisi hyvä lukea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Lisääkö se uskottavuutta, jos näyttää oikein väsähtäneeltä ja kaikkensa antaneelta :-) Olen suositellut tuota kirjaa kaikille odottaville äideille, se pitäisi oikeastaan jakaa neuvolasta, eikö?
      Lapset vaan optarin kyytiin, heti kun osaavat uida ja jaksavat kuunnella ohjeita!

      Poista
  5. Kiitos ihanasta kirjoituksesta! Enpä ole minäkään koskaan sopinut "perinteiseen" äitimuottiin. Koin usein olevani huono äiti tai ainakin huonompi kuin ne toiset, pullantuoksuiset ja hiekkalaatikon reunalla viihtyvät. Onneksi varsin pian ymmärsin että olen paras äiti juuri sellaisena kuin olen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, että sitä on paras äiti juuri omana lastaan rakastavana itsenään!

      Poista
  6. Hyvä kirjoitus, jokaisella on oma tapansa olla äiti :) Omien lasteni kanssa olen käynyt sekä pallomerissä että taidenäyttelyissä, he syövät sujuvasti niin hienommissa ravintoloissa kuin mäkkärissäkin. Ollaan lomailtu sekä näissä kuvaamissasi "paremmissa" lomakohteissa että menty matkatoimiston kautta kanarian saarille perhehotelliin, jos ollaan haluttu vain helppoa lomaa ja aurinkoa.

    Olen pyrkinyt äitinä rentouteen ja mukautunut tilanteisiin, enkä koe silti luopuneeni mistään. Itsestäni olen huolehtinut aina ja pukeutunut hyvin, mutta toisaalta voin lähteä sinne hiekkalaatikon reunallekin ilman meikkiä, enkä tunne hirveää epämukavuutta siitäkään.

    En tiedä, mistä tämä pullantuoksuinen äitimyytti edes tulee, koska ainakaan omaan tuttavapiiriini ei kuulu yhtään sellaista. Onko se enemmänkin meidän äitien päässä oleva juttu, joka ei pohjaudu todellisuuteen... ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan niin, että tuo kaikkensa uhraava (myös itsensä) äitimyytti on jokin taruhahmo ;-)

      Poista