Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Tapahtui viikolla

Kauniiden ilmojen vuoksi en ole malttanut paljon sisällä koneen ääressä istua. Mikä ihana kesä! Viime viikolla tapahtui paljon kivoja asioita, kirjoitan tässä niistä muutamista. 

Maanantai aamuna menin kampaajalle. Olen käynyt saman kampaajan luona varmasti 15 vuotta ja pidän hänestä kovasti. Kaikesta huolimatta olen varmasti maailman ainoa nainen, joka inhoaa kampaajalla käyntiä. Jos voisin olisin mielummin menemättä. Minulle on hyvin vaikea istua paikallani niin kauan ja olla sidottuna kaiken maailman härveleisiin ja aineisiin. Mielestäni siellä istuminen on aivan hirveää ajanhukkaa. Moni nauttii kampaajalla käynnistä. Siellähän saa kahvia, saa lukea lehtiä, saa päähierontaa, saa kauniin pään jne. jne. Kaikesta huolimatta en jaksaisi istua siellä. Kyselen aina, että eihän tämä kestä kauan. Voitte varmasti arvata onko minulla tekokynsiä ja jaksaisinko käydä niitä huollattamassa tai käynkö kauneushoidoissa.

Illalla oli vuorossa erään ihanan asiakkaani kesämökillä käynti. Hän halusi kuulla sisustussuunnittelijan mielipiteen muutamaan asiaan ja pyysi minua suunnittelemaan hänelle uuden keittiön. Olohuoneessa siirsimme hieman huonekaluja, jotka olivat seinillä. Tässä uusi järjestys. Jäimme miettimään pitäisikö huoneessa maalata valkoiseksi lattia, seinät vai katto vai useampia näistä? Sain samalla kuulla ihania tarinoita tästä vanhasta mökistä ja sen esineistä. Lähes kaikilla esineillä on upea tarina! Sovimme myös, että tähän tilaan hankitaan uusia selkeitä valaisimia vaaleilla varjostimilla.

Tiistai aamu alkoi hammaslääkäri käynnillä. Menen muuten melkein mielummin hammaslääkäriin, kuin kampaajalle. Se ei tunnu niin ajanhukalta. 
Hammaslääkäristä palattuani keitin hyvät kahvit (hammaslääkärini suositus) ja ostin itselleni sisustuslehden ja terassille lisää kukkia. Ne olen mielestäni ansainnut! Ruokakauppa reissullani löysin kesän ensimmäiset kanttarellit, jotka ovat suurta herkkuani, nam!

Kahvittelin hyvän ystäväni kanssa Haukilahden paviljongissa. Saimme nauraa taas omille ja toistemme toilailuille niin, että vedet valuivat silmistä ja vatsaan sattui. Voi ihanuus! 

Pari seuraavaa päivää kului sitten työn merkeissä taivaalla. Sain kuitenkin päiviin yhdistettyä fillarilenkkejä ja olin oikein tyytyväinen itseeni. 


  
Perjantaina vein anopin http://mondaytosundayhome.blogspot.se/  blogin kirjoittajan pop-up myymälään. Anoppi oli niin tohkeissaan. Myymälässä oli paljon kauniita tuotteita, jotka olivat laitettu hyvin esille. Löysin ihanat kukkaruukut. 


Lauantaina saimme kutsun lähteä erään ystävämme kanssa purjehtimaan hänen uudella veneellään. Isomman veneen hankkimiskuumehan siitä seurasi, kun tällä upealla Finngulfilla pääsi purjehtimaan. Päivään sisältyi aurinkoa ja ukkosmyrskyä, mutta tämä venekaunotar liikkui vauhdikkaasti, mutta vakaasti joka säässä. Tuli ikävä meidän Kreikan purjehduskesiä, kun pääsi taas isommalla veneellä liikkeelle. Osasyynä saattoi olla myös se, että kyseinen herra oli kanssamme monesti Kreikassa purjehtimassa. Tämän miehistön kanssa on siis harjoiteltu yhteistyötä aiemminkin ja hyvin se sujuukin. 



Purjehduspäivän kruunasi kesäinen ilta ystäviemme luona. Ystävillämme on hurmaava kesäkeittiö, jossa yleensä aina kesäisin istumme iltaa. Kesäkeittiö on erillään talosta ja kooltaan se on ehkä 12 neliötä. Kesäkeittiöön tulee vesi, siellä on jääkaappi ja kaasuliesi ja uuni. Lisäksi siellä on kauniita vanhoja antiikkiastioita avohyllyissä, vanhoja pelastusliivejä, verkkoja,köysiä ja puutarhasta poimittuja tuoreita jasmiinin oksia. Ikkunat aukevat merelle ja illan hämärtyessä kesäkeittiöön sytytetään kynttilät. Tunnelma on sanoinkuvaamattoman viehättävä. Venekuumeen lisäksi iski kesäkeittiökuume ;-) 







Sanomattakin on kai selvää, että kesäkeittiössä on aina tarjolla ihania kesäisiä herkkuja! 
 


Kesäkeittiön henkilökuntaan kuuluu luonnollisesti rakas koiraystäväni, jotta tunnelma olisi täydellinen.  

Sunnuntaina olikin aika suunata taas illalla taivaalle. Päivällä sain houkuteltua vanhimman tyttäreni kanssani fillarilenkille ja ehdimme nauttia yhdessä lenkkimme määränpäässä jäätelöt. 

Kesä, ihana kesä!  
 
    

9 kommenttia:

  1. Onpa taas kauniita kuvia ja ihania herkkuja :)!
    Nyt vasta luin aiemman Jaska-kissaan liittyvän postauksen, olen todella pahoillani. Voimia suruun ja kovasti ihania muistoja <3
    Iso halaus, Kati

    VastaaPoista
  2. Kiitos osanotosta ja kommentistasi!

    VastaaPoista
  3. Tulikohan tuo nettivene linkki vahingossa väärään paikkaan?

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia taas kerran ja onpa kyllä tosi upea kesäkeittiö! Muhun vetoaa tuo sinun suloinen koirakaverisi ja viimeinen kuva onkin <3 Paljon kivoja ja hauskoja tapahtumia sulla ollut viime viikolla ja kyllä, kesä on todella ihanaa aikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirakaverit on niin ihania, niinkuin kaikki eläinystävämme. Tämä koirakaveri menee joka ilta seuraamaan auringonlaskua ja katselee haaveillen horisonttiin. Ehkä meidän ihmisten tulisi ottaa hänestä mallia!

      Poista
    2. Oii, miten ihana persoona tämä koira onkaan! <3 Koirat ovat viisaita ja kyllä niistä mallia voisi ottaa monessakin asiassa :)

      Poista
  5. Ihania kesäisiä kuvia...voi kun et kertonut minulle kuka olet kun kävit POP UPissa...tästä kuvasta kyllä nyt tunnistan sinut, olen pahoillani...
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!
    XX

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En halunnut häiritä, kun sinulla oli niin kova kuhina. Lisäksi minulla oli anoppi matkassa, joka vaati oman huomionsa. Ihania tuotteita sinulla, tulen varmasti uudelleen! Hyvää alkavaa viikkoa!

      Poista