Ihmisen alitajunta on hyvin ihmeellinen. Toisinaan se tietää asioita jo ennen kuin meidän tietoinen minä tiedostaa mitään. Eräänä aurinkoisena päivänä viime kesänä Hangossa olin menossa ostamaan mansikoita tyttäreni kanssa. Ihastelimme vanhoja huviloita meren äärellä. Yhtäkkiä näimme mielenkiintoisen kirpputorin, jolle halusimme luonnollisesti poiketa. Katseeni osui vanhaan posliinikulhoon. Ihastuin sen tunnelmaan, mutta samalla tiesin, että tämä vanha kulho ei sitten lainkaan sopisi meidän moderniin ja pelkistettyyn kotiimme. Vanhempi naismyyyjä kertoi sen olevan äitinsä vanha ja se oli alkuperältään ruotsalainen. Hetken sitä ihasteltuani jätin kulhon, sillä en keksinyt sille kodissamme sopivaa paikkaa. Mansikkaostoksilta palattuamme kulho kummitteli kuitenkin mielessäni ja palasin sen ostamaan. En tiennyt mihin sen laittaisin, mutta tunsin, että se kuuluisi minulle. Myyjä paketoi sen silkkipaperiin, jossa se venelomamme ajan oli veneen punkan alla, yhdessä uusien villasukkieni kanssa. Kotiin tultuani laitoin kulhon erääseen vetolaatikkoon. Säilöin siihen servettirenkaita.
Poimin eilen taas niittykukkia. Löysin tämän kulhon vetolaatikosta. Laitoin kukat siihen. Ne näyttivät kodikkaalta yhdessä. Niillä oli yhteinen tarina kerrottavana. Ne eivät sopineet ympäristöönsä, mutta löytyisikö niille vielä oikea ympäristö? Saattaa olla, että löytyy? Silloin alitajuntani hykertelisi partaansa ja sanoisi, tiesinhän. Onko alitajunta jotakin samanlaista ohjaavaa voimaa, kuin kissan kuudes aisti? Kykyä aavistaa asiota etukäteen.
Tulisiko meidän kuunnella itseämme tarkemmin?
Tällaisia lomamietteitä tänään täällä leppoisasti aurinkotuolissa.
Aurinkoista iltaa!
Onon! Itselläni on vastaavia kokemuksia jonkin vähän oudon tavaran tai kirjan hankkimisesta tai johonkin uuteen ja siihenastiseen elämään epäyhteensopivasta toiminnasta. Ne ovat pieniä arjen seikkailuja, jota avaavat uusia näkymiä :)
VastaaPoistaIhana tuo kisu-poikanne. Ei epäilystäkään, etteikö hän viihtyisi kotonaan...
Näinhän siinä käy, että välillä vain pitää poiketa sovinnaiselta polulta. Kissapoika osaa ainakin rentoutua. Yritän tosinaan ottaa hänestä mallia venyttelyn ja rentoutumisen suhteen.
PoistaJännittävää, se taitaa olla tosiaankin juuri näin. Itse olen joskus ajatellut jotain asiaa etukäteen ja sitten se tapahtuu. Siinä vaiheessa on tuntunut jopa hieman pelottavalta, että voiko tosiaan etukäteen aavistaa tapahtumia. Esim. kerran ajattelin erästä ystävääni, jota en ollut nähnyt (enkä häntä ajatellut) pitkään aikaan ja hups, hän käveli kadulla minua vastaan =). Kauniin kulhon ostit, kukat näyttivät siinä todella kodikkailta. Nuo kaksi viimeistä kuvaa saivat kyllä leveän hymyn kasvoilleni. Voi miten toinen osaakin ottaa rennosti =D.
VastaaPoistaSamanlaisia kokemuksia on minullakin. Kerrankin ajattelin erästä ystävääni pitkän tauon jälkeen ja päätin soittaa hänelle. Puhelin ei hälyttänyt hänen luonaan lainkaan, vaan hän oli sillä samalla hetkellä päättänyt soittaa minulle. Joten siellä me olimme langoilla, ilman, että kummankaan puhelin ehti soida. Onkohan meissä hieman noidanvikaa?
PoistaIhana kisu♥♥
VastaaPoistaNiin on. Se on mun rakas.
Poista