20 vuotta on pitkä aika

Vietimme rakkaan mieheni kanssa 20v. hääpäiväämme viikolla. Olimme etukäteen miettineet, että haluamme viettää päivää kahdestaan. Paikaksi valikoitu monien vaihtoehtojen jälkeen paikka, joka on meille vuosien saatossa muodostunut melkeinpä toiseksi kodiksi eli Chamonix Mont Blanc Ranskan alpeilla. Tuo pieni sympaattinen kaupunki Sveitsin ja Italian rajan tuntumassa. 

 

Tähän paikkaan liittyy niin paljon meillä muistoja vuosien varrelta. 
Täällä on hiihdelty huolettomina ilman lapsia yhteisen matkamme alkutaipaleella, on lasketeltu vuorotellen toisen ollessa lastenvahtina, ollaan hiihdelty kahdestaan vanhempiemme hoitaessa kylässä lapsia, ollaan opetettu lapsia laskettelun saloihin ja alppien tavoille. Täällä on juhlittu aiemminkin hääpäivää. On kiidätetty ambulanssilla sairaalaan lumimyrskyssä ja itketty keskenmenoa. Ollaan naurettu ystävien kanssa, ollaan hiihdetty auringossa, sumussa, tuulessa ja tuiskussa, puuterilumessa ja jäisillä rinteillä. Kaikenlaista on täällä koettu, kuten tässä avioliitossakin. Sitähän se elämä on ylä- ja alamäkeä. Toisinaan vedetään toinen pystyyn lumihangesta ja toisinaan tuupataan vauhtia. Koskaan ei kuitenkaan toista jätetä. Ollaan vahvasti rinnakkain satoi tai paistoi. 

 

Halusimme aikoinaan viettää häitämme talvella, jotta häämatkamme saattoi suuntautua alpeille. Se matka suuntautui Sveitsin Verbieriin. Hääpäiviä on tullut vietettyä monesti suksilla, yleensä juuri Chamonixissa. Hiihto on ollut meille molemmille tärkeää, kuten myös purjehdus. Pitkän avioliiton (tänä päivänä 20v. on jo aika pitkä avioliitto) salaisuus meidän kohdallamme ovat juuri nämä yhteiset intressit; harrastukset ja muut. 

Muita yhdistäviä asioita lienee samankaltaiset arvot ja elämänkatsomus. Se, että arvostamme ja kunniotamme toisiamme ja näytämme sen. Tärkeää on myös se, että haluamme löytää yhteistä aikaa, eikä pidetä toista itsestäänselvyytenä. On hyvä olla yhdessä. Rakastaa.    

 

 

Tullessamme hääpäivänämme rinteestä takaisin hotellille, löysimme huoneestamme shampanjapullon jäistä. Hotelli oli muistanut meitä tällä ihanalla tervehdyksellä. Kiiteltyämme heitä, he kommentoivat, että 20v. on niin pitkä aika, että meidän tulisi saada mitali. Niin kai se on.  

 

 

Onnistuneen hääpäivämatkan jälkeen jaksaa taas ponnistaa tätä arkea ja kohti hopeahääpäivää! 

Romanttista viikonloppua!  

P.S. Vanhimman tyttäremme kysyessä meiltä tänään erästä asiaa, vastasimme mieheni kanssa yhteen ääneen saman vastauksen. Kaiken lisäksi tämä vastaus ei ollut mitenkään oletettava. Katsoimme toisiamme ja naurahdimme ääneen. Tätä se 20v. teettää, ajatuskin kulkee jo samaa rataa. 

Keväiset terveiset Düsseldorfista

Pikaisesti käyn jättämässä terveiset työmatkaltani Düsseldorfista, jossa olin viime viikolla kahteen otteeseen. Puut kukkivat keväisesti ja nurmikko viheriöi, mutta ilma oli purevan kylmä ja kaipasin sormet ja varpaat kohmeessa niin untuvatakkiani kuin talvikenkiäni. Joelta puhaltava tuuli sai minut haikeana miettimään myös pipoani, joka sekin oli kotona. Olinhan lähtenyt rehvakkaasti matkaan villakangastakissa ja loafereissa. Keväinen Eurooppa you know.

Tässä lähes 600 000 asukkaan kaupungissa on vanha kaupunki, jossa on kovin pikkukaupunkimainen tunnelma. Monet rakennukset ovat kauniita, sillä ensimmäiset merkinnät tästä kaupungista ovat jo vuodelta 1135. Kaupunki syntyi silloin paikkaan, jossa pieni Düsseljoki virtaa Reiniin.  

 

Olen elämäni aikana viettänyt paljon aikaani yksin ulkomailla. Nautin kovasti näistä omista seikkailuistani, jossa tutustun monesti minulle ennestään täysin uuteen kaupunkiin tai maahan. Yksin kaupunkia tutkiessa on täysin vapaa kulkemaan sinne minne haluaa ja poikkemaan syömään tai juomaan juuri silloin, kun oma vatsa siltä tuntuu. 

Näillä matkoilla tulee kuunneltua omia ajatuksiaan samalla kuin seuraa ympärillään olevien ihmisten elämää tarkkaavaisemmin, kuin matkaseuran kanssa liikkuessaan.  

 

 

 

Mieheni käy usein työmatkoilla Düsseldorfissa. Kyselin häneltä voisiko hän suositella minulle jotakin ihanaa kahvilaa. Ihmettelin hieman, kun hän kommentoi, että ei voi, koska minulle sopivaa kahvilaa siellä ei ole. Kaupungista löytyy kuulemma lähinnä vain oluttupia. Mietin, että en kai nyt niin nirso ole, että kahvilaa ei löydy. Käveltyäni vanhan kaupungin keskustassa ristiin rastiin useiden kortteleiden matkan palellen, etsiskellen kahvilaa,  aloin vähitellen uskomaan miestäni, ei kahvilan kahvilaa, ainostaan oluttupia. Saksa ei taida tuntea kahvilakulttuuria. Makkaroita ja olutta olisi kyllä ollut tarjolla. Harmi, että en nauti kummastakaan. 

 

 

Lopulta löysin YHDEN leipomokahvilan, johon poikkesin syömään ja lämmittelemään.  

 

Toinen erikoinen piirre, johon törmäsin matkallani ja jonka olin jo unohtanut, oli se että luottokorteilla tai pankkikorteilla ei pysty maksamaan juuri missään. Olin ostamassa itselleni kenkiä mm. isommasta kenkäkaupasta. Ovessa ja kassalla oli kaikkien mahdollisten luottokorttien kuvat, mutta ne eivät ainakaan sinä päivänä kaupassa kuulemma toimineet. En jaksanut siinä kylmyydessä lähteä etsimään pankkiautomaattia, joten kengät jäivät tällä kertaa kauppaan. Kortit eivät myöskään toimineet metroasemilla, vaikka niissäkin korttien kuvat olivat. Työkaverini kertoivat samanlaisista kokemuksista, jopa tavarataloissa.  

 

 

Tuoreita kukkia sentään löytyi torilta ja mielestäni aika ihana pääsiäiskranssi.

 

Tämän kirkon pihaan jäin katselemaan tuota mahtipontista kirkkoa ja pihassa olevaa pienenpientä patsasta. Mittasuhteet eivät jotenkin oikein täsmänneet. Lisäksi patsas oli niin korkean tolpan päässä, että sitä ei oikein maasta katsellen nähnyt. 

 

Keväistä loppuviikkoa nyt jo täältä Ranskasta! 

Jos pelkäisin

Viikonlopun ratsastustuntimme pani miettimään harrastuksen vaaroja. Hevonen on laumaeläin ja vielä lisäksi pakoeläin. Se saattaa pelästyä yllättäin jotakin, mistä meillä ihmisillä ei välttämättä ole mitään havaintoa. Kokiessaan uhkan se syöksyy turvaan eli se lähtee pakoon. Sen kiihtyvyys nollasta sataan muistuttaa nopeimpia urheiluautoja ja vauhtia sillä saattaa hetken kiitolaukkapyrähdyksen jälkeen olla jopa 80km/ h. Tämän kavioeläimen painaessa noin 900 kg voi vain toivoa, että ei osu tällaisen pelästyneen hevosen reitille ja putoaa selästä ilman traagisia seuraamuksia. Viikonlopun tuntimme aiheutti sydämentykytyksiä niin selästä pudonneelle kuin meille tapahtumaketjua tällä kertaa sivusta ratsailla seuranneille.

Kotiin tultuani aloin leikkaamaan pihassa pensaita ja huomasin miettiväni tapahtumien kulkua. Selvittelin netistä erilaisia tilastoja urheilulajien vaarallisuudesta. Onnekseni törmäsin esim. tilastoihin, joiden mukaan salibandy, jääkiekko ja jalkapallo menevät ratsastuksen edelle tapaturmien määrän suhteen, kun vertailtiin tapaturmia suhteessa harrastustuntimääriin eri lajeissa. En millään haluaisi luopua minulle niin tärkeästä lajista pelon vuoksi. Tämähän tarkoittaisi myös sitä, että joutuisin riistämään tämän rakkaan lajin myös tyttäreltäni, sillä miten voisin sallia hänen harrastaa jotakin, mitä itse pidän liian vaarallisena. 

Aikani asiaa pureskeltuani tulin siihen tulokseen, että ei kai tätä elämää voi elää pelkäämällä. Jos pelkäisin en kai voisi ajaa autoa, en voisi käydä töissä, en uskaltaisi liikkua vilkkailla alueilla Euroopan suurkaupungeissa. En uskaltaisi lasketella puuterilumilla. En rohkenisi hakea uutta työpaikkaa, en kokea uusia asioita, en ottaa uusia haasteita vastaan, en kokea elämyksiä, innostua ja rakastua. Onko pelko pohjimmiltaan sitä, että uskomme jotakin pahaa tapahtuvan? 

  

Äitini on rohkea nainen ja hän on aina sanonut, että hän ei pelkää esim. matkustaa uusiin jännittäviin paikkoihin, koska uskoo, että jos jotakin on sattuakseen se sattuu sitten missä tahansa. Näin haluan uskoa. Perhosia vatsassani puen kypärän päähäni ja turvaliivin ylleni,mutta haluan elää täysillä, tehdä asioita, jotka tuottavat minulle onnellisuutta, jotka innostavat minua. Haluan uskaltaa ja uskoa hyvää. Viimeinen asia, jonka haluan elämääni rajoittavan on pelko. 

                                   "Never let your fear decide your future". 

                                    Näissä mietteissä rohkeaa viikonloppua! 

                                                          "Die with memories

                                                                       not dreams"  

 

Lauantaista keskiviikkoon

Lauantaina oli jännittävä ja mielenkiintoinen päivä. Blogin http://matkallamerenneidoksi.blogspot.fi/ Katja oli kutsunut koolle veneilyaiheisia bloggareita Venemessuille. Yhteensä paikalle saapui lähes parikymmentä kirjoittajaa ja muutama avec. Oli todella hienoa tavata kasvotusten kirjoittajia, joiden elämää on saattanut seurata jo vuosia blogin välityksellä. Minulle blogeista tutuiksi olivat tulleet Matkalla Merenneidoksi -blogin Katjan lisäksi mm. http://www.saaressa.com/-blogin Annika ja hänen puolisonsa, sekä http://haaveenahyvakuva.blogspot.fi/ blogin Katinka sekä Pilvi blogista http://villaidur.blogspot.fi/ ja https://proviantti.wordpress.com/ blogin Elena. 
Te olette vähintäänkin uskomattomia tapauksia! Näin olin kyllä blogien välityksellä jo päätellytkin. Hassua tässä oli myös se, että Saaressa-blogin Annika asuu lähes naapurissame. Juttua olisi riittänyt vaikka kuinka ja kaikkien kanssa en tässä lyhyessä tapaamisessa edes vielä ehtinyt jutustelemaan. Olisi ollut kiva ehtiä tutustua myös kaikkiin minulle ennestään vielä uusiin kirjoittajiin. Kiva olisi ollut nähdä myös teitä, jotka eivät paikalle tällä kertaa päässeet. Ensi kerralla sitten. 

Suurkiitos teille kaikille ja erityisesti tietysti Katjalle, joka oli tilaisuuden ideoinut ja kutsunut koolle. 

Mitäkö venemessuilta muuten jäi käteeni? Mikäli taskussa olisi poltellut ylimääräinen pari-kolmekymmentä tonnia olisi mukaan lähtenyt yksi upea musta kumivene, jolla kätevästi kesällä hurauttaisi Pavenille ja lasten kisoja seuraamaan. Sekin sai jäädä kuitenkin ensi kertaan. 

 

Sunnuntaina oli jälleen vuorossa treffit karvaturvan kanssa. Tällä kertaa treffikaveri oli Axu, joka on yksi tallin suosikeistani. Hänellä on niin ihanan lempeä luonne ja reipas askel.

Maanantaina työmatkani suuntautui Pariisiin. Saavuttuamme kaupunkiin satoi vettä ja  huomasimme sateenvarjomme olevan epäkunnossa. Totesimme, että nyt täytyy sitten toivoa aurinkoa. Hämmästyksemme oli aika suuri, kun pienen tovin kuluttua taivas aukesi ja aurinko tuli esiin. 

 

 

 

Olisiko tässä jokanaisen unelma -suklaiset kengät? 

Päiväkahvit Pariisissa. 

 

Terrori-iskujen jälkeen kiinnitin huomioni tähän sympaattiseen kadunkulmaan. 

Ride in peace. 

 

 

"Paris is always a good idea!"

Audrey Hepburn

 

Tänään oli vuorossa nelinpeli tennisottelu erään ex-kollegani ja kahden muun naisen kanssa. Söimme lounasta ystäväni kanssa pelin jälkeen Granin Lähellä Delissä. 

Kivaa loppuviikkoa!  

 

 

 

   

Happy Valentine´s Day

Hyvää ystävänpäivää teille kaikille rakkaille ja ihanille ystäville ja lukijoille! 

 

Ystävänpäivän kunniaksi leivoin tänään aamulla perheellemme croissanteja ja puristin tuoreista appelsiineista mehua. Halusin tällä pienellä eleellä näyttää heille miten tärkeitä he minulle ovat. 

Perjantaina leivoin heille jälkiruuaksi mutakakkua, johon tein päälle vadelmista sydämen. 

 

 

Pian lähden ratsastustunnilleni katsomaan kuka karvaturpa minun Valentine siellä 

tänään on. 

 

Happy Valentine´s Day!